DE GUICHE, hämmästyneenä, astuen askeleen Cyranota kohti.
Hiis vieköön! Yks!

CYRANO, etenee, viedäkseen Guichen kauemmas Roxanen talosta. Ja sitten: väittäneekö kukaan, ma etten lähteä voi lentoon tuulen mukaan! Tekisin seetripuisen, lujan tynnyrin, ja ilmalla sen sitten tarkoin täyttäisin, icosaedrilla kun ilman ohentaisin, niin lentää voisin minne vain ma haluaisin!

DE GUICHE, astuen taas askeleen Cyranota kohti.
Kaks!

CYRANO, yhä loitoten. Entäs tämä keino: lujan, vahvan jousen mä teräksestä laitan, pontimelle nousen, ja ruutipanos vain kun lähtövauhdin antaa, se kohta minut kauas tähtitarhaan kantaa.

DE GUICHE, seuraa häntä, mitään epäilemättä; laskee sormillaan.
Siis: kolme!

CYRANO. Ylöspäin käy aina savun tie: kun sitä palloon panen tarpeeksi, se vie mun lentoon!?

DE GUICHE, entiseen tapaan, hämmästyen yhä enemmän.
Neljä!

CYRANO. Tapana on Phoiboksen imeä, saadaksensa voimaa, härkäin verta, — siis kohoon, itseni kun sillä voitelen!

DE GUICHE, ymmällään.
Viis!

CYRANO, on puhuessaan johtanut De Guichen aukeaman toiselle puolelle, erään penkin lähelle. Sitten tämä neuvo: asettukaa kerta te teräslevylle, ja ilmaan heittäkäätte magneetti voimakas, niin kyllä silloin näätte, se että mukanaan vie rautaa sekä teitä. Jos heittää taas, ja taas — ja huonosti ei heitä! — voi nousta lakkaamatta avaruuksiin!