IV KOHTAUS
Samat, DE GUICHE.
DE GUICHE, Carbonille.
Ah! — Hyvää päivää!
Tarkastavat toisiaan. Syrjään, tyytyväisenä.
Hän on vihreä.
CARBON, itsekseen. Ei muuta kuin silmiä!
DE GUICHE, katsellen sotureita. No, herrat, murratteko suuta taas mulle!? Kaikkialla, missä kuljenkaan, ma panettelujanne aina kuulla saan. Ja siltä minusta jo tuntui monet kerrat, kuin vuorten aateli, Gaskonjan vapaaherrat, te, maalaisparoonit, muut' ette tekis, kuin minua haukkuisitte! Mua suurin suin väitätte narriksi ja viekastelijaksi — ja saattaneehan teitä harmittaakin kyllä, kun mull' on aina kaunis pitsikaulus yllä, ja teill' ei ole!… niin, se vielä suuremmaksi kai saattoi harminne, ett'en oo lurjus, vaikka on Gaskonjanne myöskin mulle kotipaikka. Hiljaisuus. Pelataan. Poltetaan. Teit' antaisinkohan rankaista kapteeninne?! En!
CARBON.
Mun ei mukautua pakko käskyihinne.
DE GUICHE.
Mi… mitä?
CARBON.
Itse palkkaan joka sotilaan.
Päämaja mitä määrää, sen mä täytän vaan!
DE GUICHE. Ah?… Niinkö?… Totta vie, jo riittää… Kääntyy sotureihin. Kurjaa pilkkaa ma halveksin. Se kääntyy kohti omaa nilkkaa. Ei viitsi peljätä se sanaa sarvipäistä, ken koskaan taisteluss' ei tosivaaraa väistä. Ma eilen — satuitte sen ehkä kuulemaan! — Bapaumen luona voitin kreivi Bucquoin. Oh, oisittepa nähneet! Lailla myrskytuulen ma eespäin rynnistin. Hän muistaa sen, ma luulen. Löin hänen joukkonsa ma kolmasti; ja lyön ne viel' uudelleen, jos tarvis on…
CYRANO, nostamatta katsettaan kirjasta.
Vaan teidän vyönne?