LIGNIÈRE. Ja Herra ties, miks' oudon-kummat piirteet hälle annettiin!
RAGUENEAU. Niin, totta, luulen kyllä, kasvoillaan ei voisi hän lumota, ei seuran kaunisteena oisi, mut ylväin oikkuinensa, siitä varma oon, ois oivin henkilö hän ollut Jacques Gallot'n, tää riitelijä, vilkas, hupsu töyhtölakki, joll' aina päällänsä kuusliepeinen on takki; — sit' ylpeänä hän kuin kukko sulkiansa ain' ilmaan nostaa takaa… täältä!… huotrallansa — niin arka arvostaan kuin koskaan kukaan muu, ken ylpeästä Gaskonjasta polveutuu; ja nenä sitten — sitä saattaa kuvitella, kun muistaa, millainen on armas Pulcinella. — Kun ohi käydään, sitä aina arvioidaan ja sanotaan: "Kas kuinka liiotella voidaan!" tai nauretaan: "Pois kohta pannaan nenä tuo!" Mut Cyrano sen siinä aina olla suo.
LE BRET, kohauttaen päätään.
Jos sen sa huomaat vain, on silloin henkes halpa.
RAGUENEAU, ylpeästi.
Kuin kuolon miekka iskee silloin miehen kalpa.
I MARKIISI, olkapäitään kohauttaen.
Hän tule ei.
RAGUENEAU.
Hän tulee. Vetoako lyödään.
Te saatte kanan…
I MARKIISI, nauraen.
Hyvä! — Milloinkas se syödään? —
Ihastuksen hälinää salissa. Roxane ilmestyy aitioonsa.
Hän istuutuu eteen; hänen seuralaisnaisensa asettuu taakse.
Christian, joka par'aikaa maksaa myyjättärelle, ei katso
sinnepäin.
II MARKIISI, huudahtaen.
Ah, herrat, hän on aivan lumoava!
I MARKIISI. Näen: hän on kuin mansikka, kuin marja viinimäen!