II MARKIISI. Niin viileä ja raitis, että pelkoon häätyy: jos liki käy, niin varmaan sydän-parka jäätyy.
CHRISTIAN, nostaa päätään, huomaa Roxanen ja tarttuu kiivaasti Lignièren käsivarteen. Se hän on!
LIGNIÈRE, katsoen.
Hänkö?
CHRISTIAN.
Hän. Nyt nimen kuulla saanen!
Mä pelkään niin!
LIGNIÈRE, maistellen viiniään. Magdeleine Robin. Vaan hän Roxanen nimeä käyttää. — Sinisukka!
CHRISTIAN.
Oih!
LIGNIÈRE. Hän vapaa on. Orpo. Serkku Cyranon…
CHRISTIAN.
Vai sillä tapaa!
Tällä hetkellä tulee aitioon hieno herrasmies, jonka kaulassa
on sininen ritarinauha, ja haastelee hetkisen, seisten,
Roxanen kanssa. Christian hätkähtää.
Ken?
LIGNIÈRE, alkaa juopua, vilkuttaa silmiään. Kreivi… heh… De Guiche! Roxanea hän lempii, vaan naimisiss' on — siksi epäilee ja empii: — on kardinaali hänen rouvallensa sukua. No, kreivi osaa hyvin järjestää ja laittaa: Roxanen alikreivi Valvertille hän naittaa. Valvert on tyytyväinen, tytöstä ei lukua: vähätpä, iloinen hän olkoon taikka sureva! De Guiche on mahtimies. He, he! Hän temput tietää! — Vaan siit' oon tehnyt komman… hyvän… kuulla sietää! Sen loppu varsinkin on onnistunut… pureva!
Nousee hoiperrellen, nostaa lasiaan, valmiina lausumaan.