HERTTUA.
Yhtä uskollinen ootte!?
ROXANE. Menne ei mielestäni murhe enää koskaan…!
HERTTUA, hetken kuluttua. Mulle jo anteeks' annoitteko?
ROXANE, yksinkertaisesti, katsoen luostarin ristiä. Ammoin. Tänne tulle ei se, ken vihaa toista…
Uusi hiljaisuus.
HERTTUA. Teidän arvoisenne hän oli siis?…
ROXANE. Ah, niin… Sen tuli tietämähän, ken hänet tunsi…
HERTTUA. Tunsinkin vain hyvin vähän mä häntä. — Entä: hänen viime kirjettään yhäkö säilytätte povellanne?
ROXANE. Aina se riippuu tässä, nauhassaan… Kuin taivaan laina se suotiin mulle kaipuun tuskaa lientämään!
HERTTUA.
Siis teidän lempenne on yhä vainajalla?