ROXANE.
Te hänen ystävänsä ootte?
CYRANO. Jos ei muun, niin teidän vuoksi!
ROXANE. Hän ei kaksintaisteluun kai joudu? Estättehän!?
CYRANO.
Kyllä! Sen ma takaan!
ROXANE.
Mä pidän teistä paljon!
Panee nopeasti kasvoilleen naamion ja harson; hajamielisesti.
Mutta todellakaan
te ette kertonut oo siitä yöllisestä!..
Ei! Minun täytyy mennä! Varmaan kamalata
se oli kovin! Ajatella, että sata…!
Sanokaa hänelle, hän että kirjoittaisi…
Heittää hänelle lentosuukkosen.
Oh, pidän teistä paljon!
CYRANO.
Niin, niin!
ROXANE. Ettei kestä vain kauaa, ennenkuin ma kirjeen saan! — Me kaksi, me oomme ystäviä. Niinhän!?
CYRANO.
Niin, niin!
ROXANE. Taisi jo tulla viivytyksi liikaa. — Rohkeaksi oon teidät tiennyt. Mutta sata miestä! En nyt kuitenkaan ma ehdi… Vaan niin uljast' ette lie toista työtä tehnyt! Sen kai myöntänette!
CYRANO, kumartaen.
Kentiesi uljaampi on työni viimeinen!