— Nähkääs, se tulee suljettavaksi ennen joulua — sanoi hän ja taputti opettajatarta olalle. — Mutta kuinka on mahdollista, että malliopettajatar semmoinen kuin neiti Strinati, kaikkien kunnioittama ja arvossa pitämä, suuttuu moisesta turhasta!
— Oh, älkää jäniksenjalalla pyyhkielkö, toinen vastasi, ja kohteliaasti tervehtien Rattia jäähyväisiksi hän palasi kanojensa luo jättäen kokonaan huomaamatta toisen herran kumarruksen.
Päästäksensä kaikista selityksistä, sihteeri meni oitis kirkkoherran taloon, joka oli vastapäätä, kirkon vieressä. Portaissa hän pysähtyi äkkiä ja sanoi opettajalle, silmää iskien: — Laittakaa niin, että tulette Perpetuan suosioon, hän on yhdeksän vuotta palvellut Toppo'lla — — — ja — — lisäsi hän nauraen — — pyrkii koulun naistarkastajaksi.
Kirkkoherra oli kahdeksankymmenen vuotias ukko, käyrä kuin puolikuu. Hänen kurttuiset kasvonsa ilmaisivat ääretöntä väsymystä ja suurta hyvyyttä sekä kertoivat sielusta, joka aina oli karttanut juonia ja riitoja. Koska hän ei tietänyt mitä puhua nuorelle opettajalle, kysyi hän kuinka vanha tämä oli, milloin vanhempansa olivat kuolleet, missä iässä siskonsa olivat, ja nyökähytti päätään vastauksille, juuri kuin ne olisivat olleet perin älykkäitä arvosteluja. Sitten puhui kirkkoherra kauan ja hyvin lempeästi riidasta, joka oli syntynyt edellisenä sunnuntaina ennen erästä lastenkodissa vietettävää juhlaa, kun näet nunnat olivat ottaneet varakkaitten lapsilta hienot vaatteet ja panneet ne niiden ylle, joiden oli määrä juhlassa lausua runo. Hän puolusteli sekä nunnia että raivostuneita äitejä. Ratti ymmärsi oitis, ett'ei tämä hyvä Herran palvelia tuottaisi hänelle koskaan minkäänmoisia ikävyyksiä ja vaikeuksia. Sitävastoin tunsi hän selittämätöntä levottomuutta nähdessään kirkkoherran Perpetuan, joka oli kuudenkymmenen vuotias ämmä, pitkä kuin humalariuku ja lattea kuin lauta. Perheen emännän varmalla ryhdillä, toinen käsi puuskassa, hän seisoi suorana isäntänsä vieressä. Emilio oli kuullut sanottavan, että pappien talouden hoitajain oli tapana sekaantua koulun asioihin, ja nämä kuivat, riitaisat kasvot, jotka häntä tarkastellen katselivat, näyttivät juuri tuommoisen "kaiken kaikessa" kasvoilta. Heidän tultuaan ulos kadulle, näkyi akka vielä ikkunassa. Epäilemättä oli hän asettunut sinne katsomaan, nostaisiko uusi opettaja lakkiansa kirkon ohi kulkiessa.
Nyt oli Ratti'lla enää tuttavuus tekemättä toisen opettajan, don Lerin kanssa, joka asui koulurakennuksessa, missä kunta oli hänellekkin huoneen määrännyt; mutta siihen hän ei tarvinnut sihteerin apua. Opettaja Leri tuli hänen luokseen illalla, kun hän oli palannut sindacon päivällisiltä.
Juuri kun Emilio muistissaan toisteli päivän tapahtumia, istuen valkoiseksi sivutussa, yhdellä kadulle päin antavalla ikkunalla sekä ruohoiseen pihaan avautuvalla luukulla varustetussa kammiossaan, kuuli hän ovelle koputettavan. — Kuka siellä —- hän kysyi. Täyteläinen ja sointuva ääni vastasi: — Toveri.
Vieraan ensi näkeminen vaikutti Emilioon masentavasti. Ei hän ollut iässään nähnyt niin majesteetillista pappia, kauniine, vakavine, sydämmellisine pispankasvoineen. Leveä otsa, pystysuora syvennys keskellä, ilmaisi ajattelijaa. Hän oli pikemmin isoluinen kuin lihava, ja hiukset olivat aivan mustat, vaikka hän lähentelihe viidettäkymmentä. Emilio kysyi kohta itsekseen, kuinka semmoinen mies ei ollut muuta kuin kansakoulu-opettaja.
Istuttuansa sen tapaan, joka ei aio kauan viipyä, ojensi pappi hänelle kättä, lausui hänet arvokkaalla sydämmellisyydellä tervetulleeksi ja ilmoitti mielipahansa siitä, ett'ei Emilio olisi vuotta kauemmin Garascossa, sekä toivoi heidän tekevän yhteisiä kävelyretkiä — joskus.
— Kuitenkaan ei iltaisin — lisäsi hän vakavasti — silloin en mene ulos. — Sitte hän mainitsi monena vuonna käyttäneensä kaiket illat keskeymättä työhön, jota oli alkanut jo nuorukaisena ja jonka tähden hänen piti paljon lueskella.
Emilio kysyi, olisiko ehkä sopimatonta tiedustaa teoksen nimeä — — —