Aikaisin eräänä aamuna astui asian-ajaja Emilion huoneesen huudahtaen: — Herra opettaja, tässä tuon lahjan tieteelle! — Tämän sanottuaan hän käski sisään neljäntoista vuotiaan pojan, joka asettui vastapäätä opettajaa ja katseli häntä rohkeasti, odottaen, että toinen tuntisi hänet. Vaan muutos, joka pojan ulkomuodossa oli vuoden kuluessa tapahtunut, sekä siistit vaatteet vaikuttivat sen, ett'ei Emilio oitis tuntenutkaan Generiä, tuota lurjusta Case Rossen yhteiskoulusta, joka oli neiti Vettiä armastellut. Kun asian-ajaja mainitsi pojan nimen, muistui oitis Emilion mieleen tuuma, josta toinen oli edellisenä vuonna puhunut: ottaa näet joku lahjakas rahvaan poika suorastaan auran perästä ja antaa hänen kulkea lukutietä, voidaksensa hänessä askel askeleelta seurata eläimen muutosta ihmiseksi sekä siten tutkia kysymystä talonpojan yhteiskunnallisesta ja tiedollisesta kasvatuksesta. Tutkittuansa ja koeteltuansa useita poikia, asian-ajaja lopulta oli valinnut Generin, joka toisena kouluvuotenaan oli osoittanut todella merkillistä älyä ja tahdon tarmoa. Isä, vanha roisto, oli antanut poikansa niin monilla ehdoilla, että tuntui siltä, kuin hän olisi tehnyt suuren armon asian-ajajalle. Tämä oli ottanut pojan mukaansa kaupunkiin, räätälillä puetettavaksi, ja uskoi hänet nyt kuukauden ajaksi Emilion hoitoon valmistettavaksi suorittamaan pääsötutkintoa Turinin kansakoulun neljänteen luokkaan. Asian-ajajan tarkoitus oli antaa Generin, päätettyään kansakoulun, käydä jonkin teknillisen oppilaitoksen läpi.
— Katselkaa häntä tarkasti kiireestä kantapäihin — virkkoi asian-ajaja — ja sanokaa, eikö hän näytä maailman valloittajalta.
Kun lukutunnit oli määrätty ja Generi pois lähetetty, kertoi Samis tarkoin tutkineensa poikaa sekä hankkineensa perinpohjaisia tietoja hänestä, ennenkuin oli hänet valinnut. Juuri semmoista luonnetta hän oli hakenut: poikaa, jolla ei olisi vähintäkään tunteellisuutta. Neiti Vettiä koskevat haaveilut olivat vain tilapäistä aistinten kiihkoa. Rakkaus opettajattareen oli muuttunut palavaksi koulu-innoksi, jota seurasi tahi jolle kentiesi oli perustuksena voittamaton inho talonpojan asemaa ja raskasta maatyötä kohtaan. Säännöllisesti kuin joku oikeudenpalvelia oli isä monena kuukautena pieksänyt poikaansa saadakseen hänet irti Minervasta ja jälleen kiinni Cerekseen. Turhaa kaikki: poika oli rautaisen itsepäisesti ponnistanut vastaan ja sata kertaa selitellyt, että antaisi ennen lyödä itsensä kuoliaaksi, kuin rupeaisi talonpojaksi. Näyttipä siltä kuin koko se kansanluokka, joka vuosisadat oli auran perässä hikoillut, nyt olisi väsynyt ja maisteltuaan pojan suulla kirjatietoja, noussut hänen persoonassaan kymmenen sukupolven yhteisillä voimilla tuota perinnöllistä kirousta vastaan.
Hän on ennalta valittu — päättä asian-ajaja — ruumiillisesti, henkisesti ja siveellisesti varustettu taistelemaan ja kohoamaan korkeammalle; hän on pelkästään aivoa ja tahdon voimaa; ihminen joka onnistuu kaikessa. Älkää ajatelko koskaan voittavanne hänen rakkauttaan, niinkuin en minäkään toivo saavani häneltä mitään kiitollisuutta. Ennustanpa hänen viidenkolmatta vuotiaana kirjoittavan kirjan, jossa vastustellaan minun mielipiteitäni oikeustieteessä. Kohdelkaa häntä aika-ihmisenä ja huviksenne tutkikaa häntä. Se maksaa kyllä vaivan, olkaa varma. Hän on tulevaisuuden talonpoika.
Emilio rupesi opettamaan Generiä, käyttäen enimmän ajan äidinkieleen ja laskentoon. Poika oli todellakin lahjakas ja harras työssään, ja pian opettaja huomasi asian-ajajan oikein käsittäneen hänen luonteensa. Koska Generi oli vast'ikään ensimmäistä kertaansa käynyt Turinissa, antoi Emilio hänelle aineeksi kuvauksen tästä kaupungista. Kirjoitus oli erinomaisen selvä, hyvä suunnitelman puolesta ja siinä kerrottiin muutamia varsin omituisia havaintoja; mutta siinä ei ollut ihailun sanaakaan, ei ainoatakaan ihmettelevää huudahdusta, jommoisia lapset niin paljon käyttävät kertoessaan jostain, joka on heitä huvittanut tahi liikuttanut. Sama oli laita seuraavienkin ainekirjoitusten ja suullisten esittelyjen, joissa kuitenkin sydämmen kielten olisi pitänyt värähdellä: kirjoitettiin näet isänmaata, uskontoa ja perhettä koskevia aineita. Kyllä hän näiden sanain sisällyksen ymmärsi, kertoi ja selitti selvästi ja johdonmukaisesti mitä luettiin tahi opetettiin, mutta ei hänen katseensa, ei äänensä koskaan ilmaisseet vähintäkään sydämmen liikutusta. Kun Emilio huomautti jostakin tehdystä virheestä, näytti oppilas miettiväiseltä, ja kehuttaessa hän salasi tyytyväisyytensä. Hän antoi Emilion usein toistaa jonkin selityksen voidakseen paremmin käsittää, eikä ollut koskaan hajamielinen tahi odottanut malttamattomana tunnin päättymistä. Kuitenkin tunsi opettaja elämän tykyttävän tuossa kuivassa, voimakkaassa ruumiissa, joka uusista vaatteistaan huolimatta vielä haiskahti talonpojalle; nuo päivettyneet kädet, leveine, litteine sormenpäineen liikehtivät, pojan jotakin vastausta miettiessä, tiedottomasti, kuumeentapaisesti; tuo todisti vilkasta sielun-elämää ja hermojen kireätä jännitystä. Generin ruumiin asento, liikkumistapa ja ääntäminen muistuttivat yhä vielä pojasta, joka oli kasvanut riihen ja karjapihan vaiheella. Emiliosta näytti hänen talonpoikamaisuutensa päivä päivältä yhä enemmän katoavan. Ainoastaan opettajansa kohtelemisessa hän oli muuttumaton: aina kunnioittavainen, vaan ilman vähintäkään sen hartaampaa tunnetta. Tullessaan sanoi hän "hyvää päivää" ja mennessään "hyvästi", ja jos oli jostakin epätietoinen, kysyi; muuta ei puhunut.
Uteliaana saadaksensa tietää, mitä tässä moukan pojassa oikeastaan piili, Emilio kerran otti leikillä puheeksi hänen entisen mielitiettynsä ja odotti näkevänsä pojan punastuvan niinkuin silloin koulussa. Vieläkös mitä; poika kohautti naurahtaen toista olkaansa, ikäänkuin olisi pitänyt niitä asioita pelkkinä hullutuksina, joita ei enää ajatellutkaan.
Eräänä päivänä kysyi Emilio, eikö hän pelännyt aikaa myöten väsyvänsä opin tiellä, jossa on niin paljo vastuksia ja joka vaatii niin suuria ponnistuksia.
Poika pudisti kieltävästi päätään.
— Eikö sinusta ole ikävä jättää vanhempiasi? — tiedusteli opettaja.
Toinen vastasi: — He ovat tyytyväisiä — aivan niinkuin asia olisi koskenut yksin vanhempia.