— Mutta — pitkitti opettaja — jonakin kauniina päivänä kadut kauppojasi ja silloin muutat suuntaa ja rupeat taas talonpojaksi.
Poika vastasi kuivasti ja äreästi: — En koskaan, en koskaan — ja naurahti säälivästi niin mahdotonta olettamusta.
Nämä vastauksensa hän lausui pää pystyssä ja silmät tuijottaen avaran lakeuden kaukaiseen taivaanrantaan, ikäänkuin olisi nähnyt edessään tappotanteren, jolta kuului kaukainen tykkien jyske ja jonka näkeminen häntä riemastutti.
Generin pieni olento oli kuukauden ajan hauskana vaihetuksena Emiliolle; sen kuluttua hän mielihyväkseen saattoi asian-ajajalle ilmoittaa, että tämän holhotti oli erinomaisesti edistynyt. Samis'in herrasväen Turiniin lähdön edellisenä päivänä Emilio sanoi asian päivällispöydässä tavallisten vieraitten läsnäollessa. Hän huomasi tuottaneensa suurta tyytyväisyyttä isännälleen, sitä enemmän, koska tämän ystävät ja tuttavat jonkun aikaa olivat tehneet pilaa hänen kummallisista kokeistaan muodostaa suurta miestä polentajauhoista.
Asian-ajaja käytti opettajan lausuntoa Generistä hyväkseen antaakseen löylyä vastustajilleen ja piti sen johdosta viimeisen esitelmän siltä kesältä.
Niinpä niin, saattoivat he hänen puolestaan nauraa niin kauan kuin Generin kaltaiset pojat olivat poikkeuksina, niin kauan kuin oli harvinaista, että talonpoikaispojat ja käsityöläisten lapset valitsivat lukutien. Mutta jälkeisemme kyllä huomaisivat, kuinka parannusta seuraisi parannus, myönnytystä myönnytys, siksi kunnes joudutaan siihen tilaan, että kaikkien oikeus sivistykseen pidetään kieltämättömänä, että kaikki urat aukaistaan kaikensäätyisille lapsille. Jälkeläisemme saavat silloin nähdä, miltä entisten etu-oikeutettujen säätyläisten tuntuu kilpailla uusien kykyjen kanssa, jotka ilmestyvät laajoista kansankerroksista, mitkä siihen asti ovat olleet tykkönään poissuljettuina kilpailusta.
— Nyt jo — pitkitti asian-ajaja —- valitatte, että teitä on liian paljo ja että teidän täytyy syödä toisianne. Mutta kun ne murtauvat opin teille ja tekevät rynnäköitä yhteiskunnan kukkuloille, nuo tietämättömyydessä eläneitten sukupolvien jälkeläiset, väkevämpine himoineen — sillä heidän halunsa ovat vuosisatoja olleet tyydyttämättä — raittiine, uupumattomine ajatusvoimineen, pontevuudella, joka vastaa heidän ruumiillista voimaansa, väkevämmällä muistolla kuin teidän, alkuperäisempinä ja kestävämpinä; mitäpä jälkeläisenne voivat toimittaa näiden rinnalla, jälkeläisenne, jotka teiltä ovat perineet henkisen väsymyksen, itsemurhan-taipumuksen, tuhansittain paheita ja koko joukon surkeita hermotauteja, ylen kiihoittuneen elämän seurauksia? Saatte vielä nähdä, te, jotka luulette henkisen kyvyn ja tieteellisen sivistyksen kulkevan perintönä keskisäädyssä ja rajoittuvan yksin siihen, saatte nähdä, kuinka nuo matalaiset talonpojat leveine hartioineen ja kovine kourineen tekevät puhdasta, kun istautuvat lukupöydän ääreen tuoden mukanaan virkistävän tuulahduksen pellolta ja työpajasta. Nuoret, sivistystä janoavat raakalaiset silloin murtautuvat rappeutumisen lahonneisin kouluihin — — ja kiipeevät sinne teidän ruumiittenne ylitse. Minä lähetän nyt yhden sotamiehen etujoukkoihin.
Puheensa vahvistukseksi hän huusi luokseen Generiä, joka oli puutarhassa.
Tuo hienoihin vaatteisin puettu talonpoikaispoika, joka asian-ajajan puheen jälkeen esiytyi jonkinmoisena uhkaenteenä keskisäädylle ja samalla jonkinlaisena tieteellisyyden uudesti-synnyttäjänä, herätti äänekästä naurua, joka harmitti Samista.
— Naurakaa te vaan — hän virkkoi, jälkeläisenne eivät naura.