Ihastus, jota opettajatar oli herättänyt, ei kuitenkaan ollut sammunut, ainoastaan tukahutettu. Muutamissa, esimerkiksi ylöskantomiehessä ja lääkärissä, oli tunne hyvinkin eleillä, ja he kostivat hyljättyä rakkauttaan osoittelemalla opettajattaren pitkiä askeleita ja miehekästä ääntä. Kun opettajatar astui kahvilan tahi apteekin ohitse, ottivat herrat ensin hatut päästään, ja loivat sitte pitkiä hekumallisia silmäyksiä hänen vyötäreilleen, ajatellen ajatuksia, joita eivät olisi kehdanneet sanoiksi saattaa. Rakkauden tunnustuksia, kirjallisia enempi kuin suullisiakaan, ei enää uskallettu tuoda esiin. Opettaja Reale, joka kerran juovuspäissään oli kadulla pysähtynyt kädet ristissä opettajattaren eteen, sai semmoisen kyydin sindacolta, ett'ei enää sen koommin uskaltanut kujeilla. Ainoa, joka julkisesti näytti mielikarvauttansa ja uskalsi jonkun matkan päästä vainota opettajatarta, oli karabinieerien päällikkö. Ahtaasen takkiinsa puserrettuna tämä kulki huohoittaen, viiksiään väännellen, kynsiään pureskellen edestakaisin koulun edustalla, ja kun kuuli opettajattaren äänen, mulisteli vihaisesti silmiään. Ehdottomasti tuli ajatelleeksi, nähdessään hänen katselevan opettajatarta: — Nyt se varmaankin tytön vangitsee. — Caminan hienossa seurapiirissä siitä laskettiin leikkiä, kuitenkin tarpeellisella kunnioituksella.
Sindaco Lorsa.
Yllä-olevat jutut, joita Emilio ensi päivinä kuunteli hartaalla uteliaisuudella, eivät estäneet häntä käymästä levottomaksi siitä varsin selittämättömästä hitaisuudesta, jolla luetteloa koulu-iässä olevista lapsista valmistettiin; ehk'ei ollut aikomus sitä hankkiakkaan, kuka tiesi. Tämä näytti hänestä ikävältä enteeltä. Hän oli tullut Caminaan täynnänsä hyviä aikeita. Oliko hän todellakin, niinkuin tuo juopunut toveri oli sanonut, joutunut kuntaan, missä oli taisteltava velvollisuuksistansa välittämättömiä viran-omaisia vastaan, jotka väliäpitämättömyydellä, kentiesi vihamielinkin koulua katselivat?
Päästäksensä tästä kiusallisesta epätietoisuudesta Emilio päätti käydä sindacon luona jollain lailla hankkiakseen luetteloa. Hän aikoi tarjoutua itse kirjoittamaan sitä sindacon papereista, vaan tämä ehdotus näytti sindacoa suututtavan. Hän otti opettajaa vastaan seisoen virkapöytänsä vieressä, jolla oli iso kasa prefektuurasta tulleita kirjoituksia, väännellen tyhjää, puuvartista tupakkapiippua karkeissa käsissään. Sindaco kiitti Emiliota, mutta sanoi, ett'ei hänen apuaan tarvittu.
— Luettelo kyllä valmistuu ilman teitä — sanoi — valmistuu ajoissa — — — ennen kuukauden loppua.
Opettaja huomautti kunnioittavasti haluavansa sitä ennen kouluun-kirjoitusta, voidaksensa alkaa työnsä säännöllisesti.
— Tulette kaikissa tapauksissa alkamaan säännöllisesti — sindaco vastasi. — Maailma ei siltä hajoo, vaikka luettelo puuttuukin. Tätä nykyä meillä on koko joukko tekemistä — — —
— Minä tarkoitin — pitkitti Emilio — sitä, että voisimme oitis vaikuttaa vanhempiin, jotka ovat jättäneet lapsensa koukun tuomatta — — — sillä jos oitis asiaan ryhtyy, on sillä suurempi vaikutus, niinkuin tiedätte.
Sindaco oli hetken ääneti.
— Koulusta jääneisin poikiin, vanhempiin — — — sanoi hän sitte — saammepa nähdä. Mutta eihän Itaalia siltä joudu hukkaan, vaikka yksi ja toinen poika olisikin viikon ajan koulusta poissa.