Hän oli eri mieltä useimpain kasvatustieteiliäin kanssa siinä, että lasten henkiset lahjat muka ovat kehitettävät tasaisesti, jott'ei ainoastaan yksi tahi muutamat harvat kehity toisten kustannuksella. Hän puolestaan oli päinvastoin sitä käsitystä, että opettajan on etsiminen ilmoille kunkin lapsen päätaipumus — sillä semmoinen on jokaisessa, enemmän tahi vähemmän kätkettynä — ja käyttäminen kaikkia keinoja tämän lahjan kehittämiseksi ja vahvistamiseksi sekä sen kautta herättäminen oppilaassa kunniantuntoa, itseensäluottamusta ja lukuhalua ja siten käyttäminen tätä taipumusta kaikkien muitten sielunlahjain herättämiseksi ja kehittämiseksi.
Sillä lailla tarkastaja pitkitti hyvän aikaa ja koki muun muassa kumota
Jacotot'in väitettä, että muka kaikki ihmiset ovat yhtä lahjakkaita.
Sitten hän jälleen keskeytti oppilasta neuvoaksensa opettajaa lukemaan erästä äsken ilmestynyttä kirjaa: Spencer ja Schopenhauer kasvatuksesta, se oli helposti käsitettävä, synteettinen kirja, joka olisi opettajalle suureksi avuksi hänen johtaessansa poikain siveellistä kasvatusta.
Kun tuli puheeksi oppilas, jonka isä oli toistamiseen viety Collegnon hulluinhuoneesen, saneli tarkastaja laajalti perinnöllisyys-teoriiasta, puolustaen Sicilianin aatteita vasten kehitys-opin kannattajia, jotka antavat liian vähän arvoa tahdonvoimalle, mutta liian paljo olosuhteille ja asianhaaroille. Sitten lisäsi: — Me saamme myöhemmin puhua enemmän siitä asiasta.
Kirkkoherran tehdessä pojille muutamia kysymyksiä uskonnossa, virkahti tarkastaja ikäänkuin olisi itseksensä puhunut: — Jumalan käsite! Mihin se lapsessa perustuu? Se se juonikas kysymys on, teidän kunnian-arvoisuutenne. Tunteen kysymys. Tunne jostakin meitä voimallisemmasta persoonallisesta mahdista? Tunne jostakin käsittämättömästä?
Kirkkoherra pani huulensa pitkälle ja katseli häntä ihmetellen.
Tarkastaja nousi pystyyn, kiitti poikia, opettajaa ja tarkastusmiestä sekä virkkoi sitte, kääntyen taas koululapsiin: — Muistakaa — — — ikäänkuin olisi aikonut ruveta puhetta pitämään; mutta äkkiä juolahti häneen toisia ajatuksia ja hän sanoi: — Me näemme toisemme vielä, pojat! — jonka jälkeen meni ulos.
Hyvänlaatuinen kirkkoherra toivoi kuulevansa jotakin selvempää kiitosta opettajasta, saadaksensa kertoa sitä kunnallishallitukselle ja sanoi siksi, oitis kun olivat luokalta lähteneet: — Siis on hänellä herra tarkastajan mielestä hyvä opetustapa?
— Oh! vastasi tämä ja painoi taas suuren panamahatun päähänsä. — Opetustapa — — — Huolimatta fysiologiallisten tieteitten edistymisistä, joita vielä lisäksi paleontologian ja embrylogian viime tulokset valaisevat, emme kuitenkaan vielä tunne kyllin tarkkaan ajatuksen syntyä, kehkeytymistä ja lakeja sekä yleisiä inhimillisiä hengen lahjoja, voidaksemme varmuudella sanoa: — Tämä on oikea metoodi. — Mitään metoodia ei ole olemassa. Jokainen opettaja täyttää paremmin tai huonommin tämän puutteen. Tosin pitäisi käyttää eri opetustapaa kutakin eri lasta varten, jopa eri tapaa kunkin eri ominaisuuksia varten — — —
Kirkkoherra pudisti päätään ja katsoi maahan,