— Se on salaisuuteni.
— Joku kait sen salaisuuden teiltä ryöstää ja pakoittaa teitä painattamaan ajatuksenne — — — toisella nimellä.
— Oh, sitä ei ole pelkäämistä.
— Miksikä ei?
Opettajatar oli hetkisen ääneti, sitte hän sanoi:
— Siksi, ett'en koskaan aio rakastaa.
— Oletteko varma siitä? Kuinka niin voi puhua teidän iällänne!
— Minä olen tehnyt lupauksen.
— Sepä kummallista. Oletteko myöskin luvanneet, ett'ette kertoisi kellekkään syytä.
Opettajatar katseli maahan, ikäänkuin syviin ajatuksiin vaipuneena ja sanoi sitte taidokkaasti, muka hienosti hymyillen: