Emilio asiata ei sen koommin ajatellut. Hänen suureksi ilokseen muutettiin hänen luokkansa pois teaatterista, mutta valitettavasti ei juuri sen parempaan paikkaan. Se näet sijoitettiin erään vanhan, eläkettä nauttivan sotilaslääkärin talon alikertaan. Isännän täytyi kulkea luokkahuoneen läpi päästäksensä pieneen suojaansa, jossa oleskeli suurimman osan päivää eläimiä täyttäen. Tuon tuostakin hän raotti ovea ja sanoi: — Anteeksi, hyvä herrasväki! — ja kulki samassa huoneen läpi kantaen kädessään lintua tahi jotakin nelijalkaista eläintä, mikä kaikki lapsia kovin häiritsi. Siitä huolimatta Emilio oli mieluummin tämmöisessä valoisassa kievarinhuoneessa kuin pimeässä teaatteri-pötsässä, jossa mielestänsä aina oli ikäänkuin puhujalavalla.
Ikävä kyllä ei kauankaan viipynyt, ennenkuin Realen ennustus kävi toteen. Legaatin vaimo tuli eräänä päivänä tuntien päätyttyä kouluun poikaansa noutamaan. Tulipa sitten useamminkin jos jonkinlaisten tekosyitten johdosta: väliin tahtoi muka tietoja koulutyöstä, väliin kysyi neuvoja kirjojen ostoista, väliin oli haluavinansa ohjeita omien lukujensa jatkamisen varalta. Joka kerta hän saattoi opettajaa kappaleen matkaa kotiin päin.
Haastelu kääntyi pian toisiinkin aineisin. Rouva puheli ympäröivästä, luonnon-ihanasta maisemasta, alakuloisuudesta, jota aina tunsi pilvisinä päivinä, ihmetteli, kun ei opettaja ollut synkkämielinen eläessään täällä maakylän yksinäisyydessä, kyseli hänen omaisistaan ja hellitteli opettajan sisaria. Jott'eivät vastaantulijat ymmärtäisi hänen juttujaan, hän puhui hyvin nopeaan, huitoi käsillänsä ja rupesi kovin murheellisen totiseksi, ikäänkuin olisi puhunut varsin tärkeistä asioista tahi kysynyt vakavia neuvoja poikansa kasvatuksen suhteen.
Kolmannen kerran Emiliota saattaessa, tämän huomio erityisesti kiintyi erääsen yhä uudistuvaan temppuun: rouva silitti toisella kädellään hänen kättänsä, sanoen: — Kuulkaas — ikäänkuin sillä kiihoittaakseen hänen tarkkuuttaan.
Neljännellä saattomatkalla Emilio tuli asiasta ihan varmaksi ja häntä se kovin kiusasi, varsinkin kun ajatteli tuota kelpo poikaa, joka tietysti ihmetteli opettajan tuttavallisuutta ja jutteluita äidin kanssa. Hän olisi lujasti välttänyt rouvaa, jos se olisi käynyt päinsä osoittamatta julkeata epäkohteliaisuutta, ja sitä ei rouva olisi milloinkaan antanut anteeksi. Vielä enemmän hän huolestui nähdessään, että samalla kun hän tuli kouluun, rouvan mies joko oitis tahi vähän ajan perästä ilmaantui kadulle, johonkin kulmaan, kahvilan ikkunaan tai torin laitaan, mutta vain sivuhahmo tahi selkä vilahti hetkeksi näkyviin, ikäänkuin hän olisi tahtonut liikkua kaikkein huomaamatta tahi saada ihmiset uskomaan, että oli ulkona omilla asioillaan.
Eräänä päivänä, kun Emilio odottamatta kohtasi koulu-legaatin ja tervehti häntä, nyökkäsi tämä niinkuin tavallisesti katsomatta opettajaan, mutta nosti lakkiansa perin korkealle ja hänen kätensä näytti vapisevan.
Emilio oli oikein huolissaan, ei tiennyt kuinka oli menetteleminen ja olisi mielellään kysynyt neuvoa joltakulta — — — kun odottamaton tapaus päästi hänet ajaksi pulasta: rouvan sisar kuoli äkkiä Turinissa; rouva matkusti oitis sinne, eikä Emilio kuukauteen häntä nähnyt.
Vierailuja.
Helmikuu oli ihana, lumeton ja lämmin. Emiliolla oli tämä kuukausi rauhallista, hauskaa aikaa; joku vähäpätöisempi tapahtuma vain hiukan vilkastutti kylän elämää ja antoi uusia aineksia hänen mielikuvituksilleen ja havainnoilleen.
Caminaan saapui eräänä päivänä vanha, kyyssäselkäinen, melkein ryysyihin puettu opettajatar, joka monena kuukautena oli kulkenut kylästä kylään pyytämässä muutamia lantteja virkaveljiltään ja sisariltaan. Hän näytti päästökirjaansa, sindacon todistusta ja muita papereita ja sanoi menettäneensä terveytensä pienessä kunnassa etelä-Itaaliassa, jossa oli opettanut niin kosteassa huoneessa, että sammakot hyppelivät tyttöjen jaloissa. Nyt hän oli matkalla Turiniin, jossa rouva Malfatti parast'aikaa muutamien taiteenharrastajain suosiollisella avulla hommaeli teaatteri-näytäntöä hänen hyväkseen. Caminan opettajat kokoelivat hänelle hiukan apua. Laihanlainen heidän apunsa oli, sillä edellisenä vuonna oli eräs toinen köyhä opettajatar kulkenut kylässä. Rahain asemesta Reale antoi hänelle aimo kepin ja läksi vahvasti juovuksissa, saattamaan häntä kilometrin matkan, sen muotoisena kuin olisi ollut kurjuuden ritarina, ja haukkui kaikkia ministereitä; illalla piti puheen kapakassa.