Astuessaan kyökkiin hän näki Lerican seisovan selin ovelle päin puhumassa emännän kanssa.
Kun Emilio ei ollut tavannut ystävätään suullisessa tutkinnossa, pysähtyi hän hieman neuvotonna, sillä hän pelkäsi, ett'ei Lericaa oltu hyväksytty. Mutta Lerica oli tuskin kääntynyt, ennenkuin Emilio luki hänen kasvoistaan, että kaikki oli hyvin käynyt.
— Kaikki kävi hyvin — toveri vastasi Emilion kysymykseen ja hykersi käsiään.
Mutta äkkiä muuttui muotonsa ja hän sanoi: — Aatteles, minä olin tulistumaisillani provessori Alatiin, joka koetti kietoa minua.
Lerica ja provessori olivat riitautuneet Pekingin väkiluvusta. Lerica oli sanonut "kaksi miljoonaa asukasta", mutta silloin oli provessori nauranut ja huomauttanut, että se on mahdotonta, koska kaupungilla ei ole isompaa alaa kuin Parisilla, jossa kaksi miljonaa asuu aivan ahtaalla, kun sitä vastoin Pekingissä on laveita tykkönään asumattomia tahi melkein asumattomia aloja, niinkuin keisarin kaupungin-osa, äärettömät rämeet y.m. Lerica väitti mainitsemansa asukasluvun olevan sen suuruiseksi ilmoitetun kaikissa kansakouluja varten valmistetuissa maantieteissä. Toinen oli vastannut: — Älkää noin kiivastuko! — Minä en kiivastu — oli Lerica sanonut, ja siihen oli provessori virkahtanut: — Tyyntykää.
— Lyhyesti — pitkitti Lerica — kaikesta näki, ett'eivät kasvoni miellyttäneet sitä roistoa, ja hän koki saada minut kompastumaan Kiinan pääkaupunkiin. Vähällä olin kuohahtaa, ja niin hänenkin laitansa oli. Me törmäsimme todellakin yhteen. Mutta minä toivon selittäneeni asiani oikein ja että kaikki päättyy hyvin.
Senjälkeen Lerica puhkesi meluisaan iloisuuteen joka, niinkuin aina, päättyi kiroustulvaan.
— Nyt se on loppunut — huusi ja pudisti nyrkkiänsä Alpeille, jotka häämöittivät ravintolan portista — jaa, nyt se on loppunut, elämä noissa tunkionmoisissa pikku-kunnissa, noissa navettakouluissa, joissa sindacot, sen härkäpaimenet, ovat kymmenenä vuonna tehneet elämäni helvetiksi!
Tällä hetkellä hän ei aikonut ainoata ajatustakaan uhrata häpeälliselle menneisyydelle, ja koska ei voinut antaa anteeksi niille roistoille, jotka olivat häntä sikamaisesti kohdelleet, tahtoi hän edes unhoittaa heidät. Tietysti sillä ehdolla, ett'eivät joutuneet hänen tielleen. Armahtakoon sitä heistä, joka sattumalta joutuisi hänen eteensä jossakin Turinin kadunkulmassa. Rauhoitu, ystävä, hän rauhoittaen lisäsi; hän ei aikonut melskettä nostaa. Hän aikoi vain pistää kaksi sormea miehen leuan alle, nostaa ylös hänet aivan varovaisesti ja asettaa hänet hiukan kauemmas kadulle sanoen: — Odottakaa! Teidän kaltaisenne ja Carlo Lerica eivät mahdu samalle katukäytävälle.
Ratti vietti illan hauskasti toverin seurassa. He tuumailivat muuttaa yhteen asumaan päästyänsä molemmat Turiniin. Koska Lerica oli tuonut kaikki tavaransa Kolmen Kyyhkyn ravintolaan ja asettunut sinne, saivat he ilokseen yhdessä vastaan-ottaa kaupungin komeapukuisen vahtimestarin, joka toi kirjeen, missä tutkijakunnan puheenjohtaja juhlallisesti ilmoitti heidän tutkinnossa läpäisseen ja että heidät nimitettäisiin opettajiksi Turiniin kaupungin valtuusmiesten ensi kokouksessa.