Kolmen päivän kuluttua ilmestyi sihteeri parka päivällisiin niin säikähtyneen näköisenä, että Emilio oitis arvasi heillä olleen myrskyisen kokouksen. Niinpä olikin ollut. Kouluraadista oli tullut kirjoitus, joka kumosi opettajattaren viralta panon, siksi ett'ei se ollut tapahtunut lailliseen aikaan, ja jätti samalla asian päätöksen tarkastajan ensi käyntiin. Tämän johdosta oli sindaco yltynyt semmoiseen raivoon, että sihteeri vieläkin oli kauhistuksissaan.
Uteliaana nähdäkseen rouva Falbriziota voitonriemuisana riensi Emilio seuraavana aamuna hänen puotiinsa. Siellä rouva istui tyynenä tiskin takana, pikku lastansa imettäen. Hänen oli muotonsa nöyrä ja ystävällinen kuin tavallisesti, mutta silmissä liekehti omituisesti.
— Olette kai jo kuulleet? — sanoi hän opettajalle, pannen lapsen kätkyeesen. — Minä aavistin niin käyvän. Kouluraadin herrat asian kyllä ymmärsivät. Te kai pidätte minua hyvin yksinkertaisena, kun sanon olevani oikein pahoillani siitä, että hyvä sindaco on saanut mielipahaa minun tähteni. Kun kaikki harkitaan, olemme molemmat vanhentuneita samalla paikkakunnalla. Muistan hyvin sen ajan, jolloin hän oli passarina Kolme karhua nimisessä ravintolassa ja siellä pesi lautasia sekä harjasi kävijäin saappaat. Hän oli poikanen, josta kaikki pitivät. — Tunsinpa minä hänen vaimoparkansakin, jota hän, miesrukka, kohteli niin, ett'ei sitä voi puhuakkaan. Nuo kaikki ovat muistoja, jotka kiinnittävät minut itse mieheen.
— Nyt saatte edes rauhassa nukkua — huomautti opettaja.
— Kyllä kai, herra rakas! — rouva Falbrizio vastasi. — Nukkua rauhassa! En suinkaan! Nyt alkaa entistä pahempi leikki. Te ette saata ajatellakkaan, mitä tuo hyvä mies voi tehdä, kun hänellä kerran on jotain mielessä.
Sota oli todellakin alkanut. Sindaco kulki huoneesta huoneesen yllyttämässä vanhempia, ett'eivät enää lähettäisi lapsiaan rouva Falbrizion kouluun ja sanoi vastahakoisille: — Minä olen sindaco, te voitte jonakin päivänä tarvita minua, ja jos vielä lähetätte lapsenne tuolle kaupustelialle — — — niin saattepa nähdä.
Opettajatar oli jo saanut kuulla tästä ja luuli sindacon käyvän kokoelemassa allekirjoituksia vastalauseesen häntä vastaan.
— Ei se tähän lopu — lisäsi rouva. — Koska herra Cavezzi, jonka piti naida neiti Vetti — mutt'ei nainutkaan, vaikka ei kukaan tiedä miks'ei — matkustaa Roomaan, on sindaco antanut hänelle asiaksi ilmoittaa tästä opetus-asiain ministerille. Tämmöinen vaimoparka kuin minä ilmoitetaan ministerille! Hyvä, tarkastaja luultavasti tekee asiassa käänteen. Minä luotan esimiehiini — — — toivottamatta kellekkään ikävyyksiä. Sitä paitsi tulee pian uusi opettajatar ukkosen johdattajaksi, toivon ma.
Hakemukset.
Eräänä iltana Maaliskuun lopulla onnistui Emilion saada sihteeriltä uutinen urkituksi. Saman päivän aamuna hän oli tiellä tavannut kuumetaudista äsken toipuneen rouva Falbrizion, joka taudin aikana oli kahdestikkin lähettänyt rakkaan oppimattoman puolisonsa lasten läksyjä kuulustamaan. Rouva Falbrizio oli huutanut Emiliolle toiselta puolen katua: — Tiedättekö uutisia, herra opettaja? Valokuvat ovat tulleet. — Hän tarkoitti viranhakijain valokuvia. Enempää Emilio ei saanut tietää, mutta hän meni päivälliselle siinä vakaassa aikomuksessa, että onkisi, maksoi mitä maksoi, tarkemmat tiedot sihteeriltä.