Tuo arka pöytätoveri oli juuri sinä iltana erinomaisen hyvällä tuulella; ehkä häntä oli kiitetty tahi luvattu hänelle lahjapalkkiota, niin että hän käyttäytyi odottamattoman avomielisesti.
Sihteeri kertoi kuinka hänen setävainaansa, ammatiltaan pappi, oli jättänyt pienen perinnön — — — vähäpätöisen tosin — — mutta kuitenkin arvokkaan, josta hän nautti ainoastaan pari tai kolme kertaa vuoteensa; siksi niin harvoin, että se oli ainoa muisto kunnon sedästä, ja hänen omat elintapansa olivat hyvin yksinkertaisia — — — Lyhyesti, setä oli jättänyt hänelle muutamia pulloja perin vanhaa, hienoa viiniä, ja näistäpä hän aikoi tänä iltana tarjota hyvälle naapurilleen ja ruokatoverilleen. Sanottuansa tämän varsin salaperäisen näköisenä, avasi hän kaapin monilla tempuilla, ikäänkuin se olisi ollut kassakaappi, otti varovasti pullon, veti suurella kunnioituksella korkin suulta, kaasi kahteen pieneen lasiin, joista toisen tarjosi opettajalle, katsoen tätä uteliaasti, ikäänkuin välillisesti tunteakseen toisessa heräävää nautintoa.
Hyvänä sielutieteiliänä Emilio odotti, kunnes pullo oli melkein tyhjänä ja hänen isäntänsä erittäin iloisella mielellä; silloinpa teki äkkiä kysymyksen, joka ainakin tunnin ajan oli ollut hänen huulillaan: — Siis, sihteeri kulta, ovat opettajattarien valokuvat tulleet. Onko niissä kauniita?
Sihteeri näytti kovin hämmästyneeltä:
— Kuinka te sen tiedätte? — kysyi hän hetkisen kuluttua.
— Tiedänpä vaan — vastasi Emilio hymyellen, mitä te siitä välitätte, kuinka olen saanut sen tietooni? Tiedättehän te, sihteeri, että minun äänettömyyteeni voi varmasti luottaa.
Toinen sanoi väliäpitämättömän näköisenä: — Hakioita on seitsemän — — — valokuvia ainoastaan kolme. Ei niistä juuri puhua kannata.
— Joka tapauksessa — opettaja huomautti — koska kerran lähettivät valokuvansa, luulivat kai jotain erin-omaisempaa lähettävänsä.
Sihteeri katseli ympärilleen, siirsi tuolinsa lähelle opettajaa, punastui kovin ja sanoi matalalla äänellä: — Yksi niissä on, josta paljon pidän, eräs tummanverinen, sileähiuksinen madonnanmuoto. Hän on hyvin kaunis! Hame musta, kaula soma — — — Ristimätodistus ilmoittaa iän viideksikolmatta. Hän on menestyksellä jo opettanut Saluzzon oppikoulussa. Arvosanat parhaimmat, tietysti. Entäs suu! Sanalla sanoen, en ole koskaan kauniimpaa suuta nähnyt. Te tunnette piirilääkärin rouvan. No niin, kasvot ovat samaa lajia — — — mutta kauniimmat. Lyhyesti, erin-omaisen miellyttävä.
— Se kai valitaan — sanoi opettaja.