— Niin, se riippuu kunnallishallituksesta — muistutti sihteeri.
— Entä ne kaksi muuta? kysyi Emilio.
— Ne kaksi muuta — vastasi sihteeri, kyökkiin katsahdettuansa — ei nekään olisi hullumpia. Toinen on vaalea, pitkäkaulainen. Toinen on liian lihava, mutta kaunissilmäinen. Ei kuitenkaan ole mitään vielä päätetty ensimäisen suhteen. Oi, oi sitä ensimäistä, opettaja rakas! Hän tulee monta sydäntä valloittamaan. Enempää en sano.
— Minusta näyttää kuin hän olisi teidät jo valloittanut, Emilio arveli.
Sihteeri teki liikkeen, joka merkitsi: minua ei oteta lukuun, kunnallissihteeri parka ei ole mies eikä mikään, ja hän huokasi. Sitten otti ryypyn ja innostui yhä enemmän. — Kaunis suu — tosiaankin, en ole eläissäni niin kaunista suuta nähnyt.
— Mutta — sanoi opettaja ikäänkuin ajattelematta — jos hän tekee saman vaikutuksen sindacoon.
Sihteeri katsoi häneen ja sanoi totisena: — Älkää uskoko mitä puhutaan. Ihmiset puhuvat puhuakseen. Tosin voi näyttää siltä, kuin sindaco — — — mutta hän on mies, joka virkansa hoitaa, joka ei erehdy — — — Mutta muistakaa, ett'ette puhu kellekkään näistä asioista, minä pyydän teitä taivaan tähden olemaan vaiti. Te tunnette asemani — — — Jumala minua varjelkoon! Minä tein tyhmästi, kun rupesin teille puhumaan.
Opettaja oli suuttuvinaan sihteerin epäilyksistä.
— Enhän minä nyt tarkoittanut — — — kiiruhti sihteeri lisäämään. — Tiedänhän mimmoiselle miehelle olen puhunut. Ette te minusta tee pilkkaa. Kuitenkin pyydän teitä olemaan varovainen. Ja koska kerran — hän puhui hyvin matalalla äänellä — olen teille osan kertonut, uskon teille koko asian, sillä osoittaakseni luottamustani. Ensin mainittu on virkaan nimitetty.
— Minkä niminen hän on? — kysyi Emilio.