Äkkiarvaamatta tarkastaja keskeytti opettajatarta ja osoitti luokassa olevaa isointa poikaa.
— Kysykää vähäisen tuolta velikullalta — sanoi hän leikkisästi; — se näyttää siltä kuin taitaisi jotain.
— Pietro Generi — lausui opettajatar, katseli poikaa ikäänkuin sivumennen ja loi sitte silmänsä aivan toiselle taholle.
Poika nousi seisoalle, ja vaikka kasvonsa olivat kovin ruskoittuneet, huomasi kumminkin, kuinka hän punastui hiusmartoa myöten.
Tämä tuntui sekä Emiliosta että tarkastajasta vähän kummalliselta ja molemmat huomasivat opettajattaressa jonkinmoista ujostelemista. Sihteeri naurahti ja katseli lattiaan.
Tarkastaja ei kuunnellut kysymyksiä eikä vastauksia, koko hänen huomionsa oli kiintynyt vuoroon opettajattareen vuoroon poikaan, ja kun jälkimäinen istautui, näytti tarkastaja hyvin miettiväiseltä ja raappi leukaansa. Senjälkeen kääntyi hän neiti Vettiin — silmissä entistä vilkkaampi kiilto — tehdäkseen tavanmukaiset kysymykset. Sindaco ja tarkastusmies astuivat lähemmäksi nähdäkseen ja kuullakseen paremmin.
— Ikänne? — — — kysyi tarkastaja kohteliaasti. — Teiltä voi huoleti sitä kysyä.
Neiti vastasi sulavalla äänellä: — Kolme kolmatta vuotta.
— Kolme kolmatta vuotta! — toisti tarkastaja hitaasti, ikäänkuin imien joka sanan, katsahti onnittelevaisesti neitiin ja pani iän kirjaansa. Hän tiedusti virkavuodet, palkan ja saadut lahjapalkkiot.
Sitten hän kysyi: — Mitä ehdoituksia teillä olisi?