Opettaja vastasi: — Viidenkolmatta vuoden,
— Käsittäkää sanani oikein — pitkitti asian-ajaja. — Ettekö vielä ole törmänneet yhteen asian-omaisten kanssa? — — — Sitä parempi. Niinkuin tietänette, on täkäläinen hallitus kokkipoikain ja härkäpaimenten käsissä. Olette kai tarkanneet heidän ulkomuotojaan. Näyttävät jokseenkin tavallisilta ihmisiltä, kun kaikki käy heidän mielensä mukaan, mutta koettakaapas vain mennä yhtäkään heistä liian lähelle. Te, hyvä opettaja, olette nuori, ettekä siis tunne mennyttä ettekä nykyistä sukupolvea. Olette kyllä kuulleet puhuttavan ylimyssäätyisten ylpeydestä, noitten maallisten puolijumalain, jotka meitä muita kohtelevat jonkunmoisena alhaisempana ihmisrotuna. Heidän ylpeytensä on kumminkin rakastettavaa, verraten noitten arvoon ja varallisuuteen kohonneitten härkäpaimenten röyhkeyteen. Edelliset halveksivat toki ainoastaan alemmalla asteella olevia. Jälkimäiset ylönkatsovat ylhäisiä ja alhaisia, jopa vertaisiansakin, sekä ovat järkähtämättömän pöyhkeitä, törkeitä ja epäkohteliaita kaikensäätyisille.
Tässä katkaisi Samis herra äkkiä puheensa, ikäänkuin olisi katunut, että ensi kertaa ihmistä puhutellessaan oli liiaksi kuohahtanut. Hän rupesi jälleen iloisesti haastelemaan ja pyysi opettajaa käymään tervehtimässä. Hän asusteli pienessä keltaisessa huvilassa vähän matkan päässä Case Rosseen päin. Siellä Ratti ei tapaisi muita kuin hänet vaimoineen, ja he joisivat kahvia ja puhelisivat yhdessä. Hän keskeytti opettajan kiitokset panemalla sormensa omalle suulleen, ikäänkuin muistuttaaksensa opettajaa olemaan vaiti siitä, mitä olivat puhuneet. — Lähettäkää noutamaan koulusanomia — huusi hän portaissa.
Asian-ajaja Samis.
Emilio rupesi käymään uuden ystävänsä kodissa. Hän tunsi suloisinta tyydytystä ensi kertaa istuessaan tuossa hienossa pikku salissa, jota koristi arvokkaat vesimaalaukset ja komeat kirjat, suutasuksin hienonmuotoisen, keski-ikäisen rouvan kanssa, joka ylen kohteliaasti antautui hänen kanssaan haasteluun niistä aineista, joista Emilio osasi puhua. Rouva tiedusteli yhtä ja toista koulupoikain luonteista ja tavoista, tuolla hellällä hartaudella, jota lapsettomissa naisissa mitkään pettymykset eivät ole kylmentäneet. Emilio huomasi asian-ajajan ja hänen rouvansa puheista joka päivä oppivansa asioita, joita ainoastaan seurustelun kautta voi oppia. Toisetkin kesävieraat, joita Emilio tapasi asian-ajajan kodissa, noudattivat isäntäväen esimerkkiä ja olivat hänelle kohteliaita. Hän tunsi erityistä kiitollisuutta heitäkin kohtaan siitä, että lausuivat sanaa kansakoulu-opettaja lyhyesti ja vakaasti, niinkuin olisivat sanoneet esim. luutnantti; siinä oli erityinen sointu, jonka siihen panivat, ei tietämättänsä, vaan vapaaehtoisen kohteliaasti, ja tuopa hänen itsetuntoansa hyväili.
Kaikkia näytti asian-ajajan sanatulva huvittavan, liiatenkin kun hän innostuessaan laski toisen kummallisen väitteen toisensa perään. Emilion mielestä hän useimmiten lausui kumoamattomia totuuksia, joihin opettaja saattoi täydestä sydämmestä yhtyä.
Kerrankin asian-ajaja suuttui erääsen kesävieraasen, joka nauraen soimasi kunnallishallitusta — ja tietysti asian-ajajaa siihen kuuluvana — siitä, että kirkkoherra oli uhannut tänäkin vuonna antaa tykeillä ampua suojeluspyhimyksen syntymäpäivän kunniaksi, vaikka ampumisella edellisenä vuonna oli ollut kovin surkeat seuraukset.
— Teitä on joukko perin vapaamielisiä miehiä, sanoi vieras asian-ajajalle — teitä, joilla on valta, ja annatte kuitenkin hänen korkea-arvoisuutensa olla lakien laatijana.
— Miksikä ei? — vastasi asian-ajaja hieman närkästyneenä. — Minusta se on aivan luonnollista. Te, Voltairen oppilaat, isojen kaupunkien asukkaat, jotka ette tunne pappeja, luulette meidän — koska itse tiheästi asutuissa kaupungeissa voitte välttää heidän vaikutustaan — luulette meidän täällä muutamain talonpoikain avulla pääsevän heistä. Ettekö ymmärrä papin täällä työskentelevän rajoitetulla alalla; hän vaikuttaa sentähden kaikkiin ja on mahtava mies, olkoon muuten mimmoinen tahansa; jos hän on paha, vahingoittaa hän kaikkia, jos on hyvä, tekee hän kaikille hyvää. Kaupungissa ette huomaa hyviä ettekä pahoja jälkiä hänen työstään. Ja sitäpaitsi, koska kaupungissa kaksi kolmatta osaa asukkaita on väliäpitämätön uskonnon suhteen, luulette kai kaksi kolmatta osaa koko Itaalian asukkaista uskottomiksi ja arvelette tehneenne laskun koko maata varten. Semmoista typeryyttä! Samalla lailla sanotte: se ja se toimi taikka se ja se kirja tulee taika-uskolle antamaan aika läimäyksen — — — ikäänkuin niinkään helposti ihmisten mielistä karkoitettaisiin vuosisatojen synnyttämiä käsitteitä ja erhetyksiä. Te luulette seisovanne ratsumiesjoukon etunenässä, kun ympärillenne katsellessanne näette pelkkiä ratsastajia. Mutta, hyvä ystävä, se on vain etujoukko. Pääjoukkona on jalkaväki ja kuormasto. Laukatkaa vain eteenpäin, te kaupunkilaiset; maalaiskunnat kyllä seuraavat minkä voivat. Mutta sillä aikaa he kuitenkin ottavat turviinsa munkit ja nunnat, säilyttävät lakkautetut juhlat, rikkovat koululakia, pakoittavat opettajia messussa käymään, antavat kirkkoherrain kouluissa mellastaa ja nauravat uusille vihkimistä, hautausta y.m. koskeville asetuksille. Jospa tietäisitte minkä vaikutuksen laverruksenne täällä tekee: — Kansa tuntee — — — kansa uskoo — — — kansa tahtoo! Merkillisintä on, että nekin, jotka nuorina taikka suuren osan elämäänsä ovat maalais-oloja tunteneet, kuitenkin korkeampaan asemaan päästyänsä kaiken aivan unhoittavat tai kuvittelevat olojen kymmenessä vuodessa tuiki muuttuneen, taikka pikemmin luulevat arvoon nousemallaan koroittaneensa koko ympäristönsä, niinkuin auringot joskus radaltaan syöstyänsä vetävät koko kiertotähdistön peräänsä.
Varsin hupaisena asian-ajaja myöskin esiytyi, kun paikkakunnan merkillisemmät henkilöt tulivat puheeksi; silloin ei kukaan häntä keskeyttänyt ja kaikkien oli hauska.