"Joko nyt saat ääneen?" kysyi päällikkö.
Pyssyratsuri seurasi silmillään alasvirtaavaa verta, kohotti sitten päätään ja heitti kysyjään entisestä järkähtämättömyydestä puhuvia silmäyksiä.
Tämä niskoittelu näkyi enemmän herättävän ryövärien hämmästystä kuin vihaa.
"Tahdotko kuolla, hölmö?" ärjäsi päällikkö nyrkkiään pudistaen ja asetti kasvonsa niin liki vangin kasvoja, että miltei koskettelivat toisiaan. "Etkö jo ymmärrä että olet täällä meidän käsissämme ja että voimme reväistä auki vatsasi niinkuin koiran! Mitä odotat sinä? Että joku tulee sinua pelastamaan? Lausu edes sana, että saamme kuulla ääntäsi."
Pyssyratsuri pysyi äänetönnä.
Raivossaan kohotti yksi ryöväreistä veitsensä, iskeäksensä sen vankiin.
Toinen pidätti häntä ja sanoi:
"Ei veistä! Koettakaamme, mitä tämä vaikuttaa."
Ja samassa sieppasi hän pyssyn ja antoi sen perän semmoisella vauhdilla pudota vangin jalalle, että luut nauskivat. Onneton päästi kimeän huudon ja vetäysi tempovaisesti kokoon. Mutta melkein samalla rohkaisi hän mieltään, hakien voimia itse tuskastansa, tömisytti maata haavoitetulla jalallaan ja huusi ärjyen:
"Ei!"
Ryövärit ryntäsivät hänen päälleen, tarttuivat kaikki kolme yht'aikaa hänen kurkkuunsa ja olivat juuri repimäisillään silmät hänen päästään, kun vartioiva nuorukainen, rohkeaksi tulleena kauhistuksestaan, jota hän ei voinut kukistaa, riivatun tavoin huudahti: