Tytöllä oli yllään puna- ja valkearaitainen hame ja harmaa esiliina. Hän on minua vähän isompi. Hän itki ja piti isästään kiinni kietoen molemmat käsivartensa hänen ympärilleen.
Isä irtautui, katseli lasta ilosta loistavin silmin kiireestä kantapäähän, raskaasti hengittäen, ikäänkuin olisi kävellyt nopeasti, ja huusi: "Voi, miten hän on kasvanut! Kuinka kauniiksi hän on tullut! Voi minun rakas Gigiani, minun pieni mykkä raukkani! Oletteko te, hyvä neiti, opettaja? Sanokaapa hänelle, että hän tekisi vähän merkkejä, jotta minäkin ymmärtäisin jotakin! Vähitellen minäkin tahdon oppia nuo merkit."
Opettajatar hymyili ja sanoi sitten hiljaa tytölle: "Kuka tämä mies on, joka on tullut sinua tapaamaan?"
Ja tyttö vastasi karkealla, omituisella, soinnuttomalla äänellä kuin villi, joka ensi kerran puhuu meidän kieltämme: "Hän on isäni."
Puutarhuri astui askelen taaksepäin ja huudahti kuin mieletön: "Hän puhuu! Onko se mahdollista? Kuinka se on mahdollista? Sinähän puhut, lapseni! Sano minulle, osaatko sinä puhua!" Ja uudestaan hän syleili häntä ja suuteli kolmasti otsalle. "Mutta eikö täällä sitten puhutakaan merkkien avulla, neiti? Eikö sormilla, näin? Mitä tämä on?"
"Ei, herra Voggi", vastasi opettajatar, "ei merkeillä. Se oli vanha tapa. Täällä opetetaan uuden tavan mukaan, puhelemistavan mukaan. — Ettekö tietänyt sitä?"
"Voi, en minä tietänyt mitään", vastasi puutarhuri hämmästyneenä. "Olen ollut poissa kolme vuotta. Kyllä he ovat minulle siitä kirjoittaneet… mutta en ole ymmärtänyt mitään. Olen sellainen pöllöpää. Voi tyttäreni, sinä siis ymmärrät minua, sinä kuulet minun ääneni. Vastaa vähäisen. Kuuletko minua? Kuuletko mitä sanon?"
"Voi ei, hyvä mies", sanoi opettajatar. "Ei hän kuule ääntä, sillä hän on kuuro. Hän ymmärtää vain huulten liikkeistä mitä te puhutte, mutta hän ei kuule teidän ääntänne ja sanojanne. Ei hän edes kuule sitä, mitä itse sanoo. Hän puhuu siksi, että olemme opettaneet hänelle mitenkä on huulia ja kieltä liikutettava eri ääniä lausuttaessa, miten on rintaa ja kurkkua ponnistettava äänen syntymistä varten."
Puutarhuri ei ymmärtänyt vielä, vaan seisoi suu auki. Hän ei uskonut vielä.
Hän kuiskasi tyttärensä korvaan: "Sano minulle lapseni, oletko iloinen siitä, että isäsi on tullut!"