HAAVOITTUNEEN KODISSA.
Sunnuntaina joulukuun 18 p:nä.
Istuessani jäljentämässä "Pieni firenzeläinen kirjuri" nimistä kertomusta, tuli isäni ja esitti, että menisimme neljänteen kerrokseen katsomaan, mitenkä tuo vanha herra jaksoi.
Me astuimme melkein pimeään huoneeseen, missä ukko istui sängyssä, monet tyynyt selkänsä lakana. Jalkopäässä istui hänen vaimonsa, ja hänen veljensä poika leikitteli nurkassa. Ukon silmä oli sidottu.
Hän oli mielissään nähdessään isäni, kutsui meidät istumaan ja vakuutti jo olevansa parempi. Silmä olikin pelastettavissa ja jo paranemaan päin.
"Se oli onneton sattuma", sanoi hän. "Minä niin säälin sitä poika parkaa, jonka täytyy kärsiä sellaista tuskaa." Sitten hän kertoi lääkäristä, jonka tuloa hän juuri odotti.
Samassa eteisen kello soi.
"Se on lääkäri", sanoi rouva.
Ovi aukesi — ja kenenkä minä näin? Garoffi pitkässä mustassa takissaan seisoo allapäin kynnyksellä, rohkenematta astua sisään.
"Kuka se on?" kysyi sairas.