Istuessaan siinä noin hyvillään hän taputti poikaa olalle ja sanoi:
"Ajattelepas, Giulio, sinun isälläsi on vielä paljon työkykyä.
Kahdessa tunnissa kirjoitin viime yönä kolmatta osaa enemmän kuin
tavallisesti. Käteni on vielä sukkela ja silmät hyvässä kunnossa."
Ja Giulio ajatteli hyvillä mielin, miten hän paitsi rahallista ansiota hankki isälleen myös ilon tuntea itsensä nuortuneeksi. No hyvä, rohkeutta vain!
Menestyksestä rohkeana poika seuraavana yönä nousi heti kellon alettua lyödä kahtatoista ja ryhtyi työhön. Ja niin hän teki monena yönä peräkkäin. Isä ei huomannut mitään. Ainoastaan kerran hän ihmetteli, miten paljon talossa viljeltiin öljyä. Giulio säpsähti. Mutta isä ei siitä sen enempää puhunut. Ja yötyö jatkui.
Seurauksena tästä valvomisesta oli väsymys. Giulio tunsi itsensä aamulla raukeaksi, ja illalla läksyjä lukiessaan hänen oli vaikea pysyä valveilla. Eräänä iltana — ensi kerran eläissään — hän nukkui kirjansa ääreen. "Rohkeutta, rohkeutta!" huusi isä hänelle, taputtaen käsillään. "Työhön!" Hän hypähti ylös ja jatkoi lukuaan.
Mutta seuraavana päivänä kävi aivan samoin, hän nukkui aina työnsä ääreen, nousi myöhemmin aamulla, ja oppiminen näytti tulleen hänelle vastenmieliseksi.
Isä piti häntä silmällä ja nuhteli häntä. Hänen ei milloinkaan ennen ollut tarvinnut sitä tehdä. "Giulio", sanoi hän eräänä aamuna, "sinä et enää ole sama kuin ennen. Se ei minua miellytä; sinun tulee huomata, että koko perhe asettaa sinuun toivonsa. En ole sinuun tyytyväinen. Ymmärrätkö?"
Tämä nuhde koski poikaan kipeästi. Näin eivät asiat voi jatkua, ajatteli Giulio itsekseen. Minun täytyy ilmaista kaikki isälleni.
Mutta saman päivän iltana isä sanoi iloisesti: "Ajatelkaas, olen ansainnut osoitteiden kirjoittamisella tässä kuussa 32 liiraa enemmän kuin edellisessä", ja samalla hän otti esiin makeisia, joita oli ostanut viettääkseen lasten kanssa oikeata ilojuhlaa.
Silloin Giulio rohkaisi mielensä ja ajatteli: "Ei, isä armaani, minä en herkeä sinua auttamasta. Ponnistan viimeiset voimani, mutta tahdon tehdä työtä sinun ja perheemme hyväksi."
Ja isä toisti vielä: "32 liiraa enemmän, sehän on mainiota — mutta tuo tuossa" — hän sanoi osoittaen Giuliota — "tuottaa minulle huolta". Giulio otti nuhteen ääneti vastaan ja koetti hillitä kyyneliänsä, mutta samalla hän tunsi sydämessään sanomatonta iloa.