Hän asuu eräässä meidän talomme vinttikamarissa. Ovenvartija kertoo äidilleni kaikki. Ja sisareni Silvia kuuli hänen kerran itkevän, kun isä tyrkkäsi hänet päistikkaa rappusista alas; hän oli pyytänyt muutamia soldoja ostaakseen kieliopin. Hänen isänsä juo, on työtönnä, ja perhe kärsii nälkää. Usein Precossi tulee syömättä kouluun ja pureskelee salaa leivänpalaa, jonka Garrone hänelle antaa. Mutta hän ei koskaan sano: "Minun on nälkä, isä ei anna ruokaa."
Aina kun hänen isänsä kulkee koulun ohi hoippuvin askelin, kasvot pöhöttyneinä, hiukset kuin tuulenpesä ja lakki kallellaan, hän jääpi poikaansa odottamaan. Ja poika parka värisee kuin haavanlehti hänet kadulla nähdessään. Mutta sitten hän kuitenkin juoksee hymyillen häntä vastaan, vaikk'ei isä ole hänestä tietävinäänkään.
Precossi parka! Hän ompelee hajalliset vihkonsa kokoon, lainaa kirjoja lukeakseen läksynsä, kiinnittää paidanriekaleitaan nuppineuloilla yhteen. Kerrassaan surkeata on nähdä hänen voimistelevan isoissa kaltoissa kengissään, retkuvissa housuissaan ja liian pitkässä takissaan, jonka hihat ovat aina kyynärpäihin käärityt. Hän on ahkera ja oppivainen. Hän olisi ensimmäisiä luokalla, jos hän voisi kotona rauhallisesti työskennellä. Tänä aamuna hän tuli kouluun kynsien jäljet poskissa, ja kaikki huusivat: "Nyt et voi enää valheeksi väittää. Isäsi on sen tehnyt. Sanopa johtajalle, että hän toimittaa isäsi linnaan!"
Mutta hän nousi seisomaan aivan tulipunaisena ja huusi vapisevalla äänellä: "Se ei ole totta, isäni ei lyö minua koskaan." Mutta sitten tunnilla vierähtivät kyynelkarpalot hänen pulpetilleen, ja kun joku häntä katseli, koetti hän hymyillä salatakseen mielenhaikeuttaan. Precossi rukka!
VIKTOR EMANUELIN MUISTO.
Tiistaina tammikuun 17 p:nä.
Tänään kello kaksi, kun olimme kokoontuneet kouluun, kutsui opettaja Derossin, joka asettui luokan eteen ja kauniilla, sointuvalla äänellään rupesi meille kertomaan:
"Tänään neljä vuotta sitten, juuri tänä tuntina, saapuivat Rooman Pantheonin edustalle ruumisvaunut, jotka kuljettivat Viktor Emanuelin ruumista. Viktor Emanuel II, Italian ensimmäinen kuningas, kuoli 29-vuotisen hallituskauden jälkeen, joka muodostui mainehikkaaksi ja siunausta tuottavaksi hänen urhoollisuutensa, oikeudentuntonsa ja rohkeutensa vuoksi.
"Hänen ajaltaan on suuri, yhteinen italialainen isänmaa. Seitsemästä valtakunnasta, joihin se oli hajonnut, syntyi yksi ainoa itsenäinen, vapaa valtio.
"Seppeleiden peittämät ruumisvaunut kulkivat kukkien sadellessa hiljalleen eteenpäin lukemattomien ihmisjoukkojen ohi, jotka olivat rientäneet Italian kaikista osista ja nyt seisoivat hiljaa, henkeä pidättäen, surun valtaamina. Saattojoukon etunenässä kulki kenraaleja, koko joukko ministereitä ja ruhtinaita, joita seurasi jono sotavanhuksia, koko metsä lippuja, kolmensadan kaupungin edustajat, parhaita, mainehikkaimpia miehiä, mitä kansassa oli. Vihdoin se pysähtyi sen ylevän temppelin edustalle, missä hauta odotti suurta vainajaa.