"Kaksitoista haarniskoitua sotilasta kantoi arkun vaunuista. Silloin Italian kansa lausui viimeiset jäähyväiset kuninkaalleen, joka sitä oli niin lämpimästi rakastanut, viimeiset jäähyväiset sotilaalleen, isälleen, historiansa siunatuimmille, onnellisimmille vuosille. Se oli suuri, juhlallinen hetki, Tuhannesta kurkusta kaikui yht'aikaa: 'Hyvästi, jalo, hyvä, oikeuttarakastava kuningas! Sinä olet elävä kansasi sydämessä niin kauan kuin aurinko Italiaa valaisee.' Liput kohosivat taivasta kohti, ja Viktor Emanuel laskettiin mainehikkaaseen hautakammioonsa."
KÖYHÄT.
Perjantaina tammikuun 20 p:nä.
On suurta uhrautua isänmaansa puolesta, mutta silti ei pidä halveksia pienempiä hyveitä, poikani. Kun tänä aamuna tulit koulusta ja astelit minun edelläni, näin vastaasi tulevan erään köyhän vaimon, joka kantoi näivettynyttä, surkeannäköistä lasta ja pyysi sinulta almua. Sinä kyllä katsoit häneen, mutta et kuitenkaan antanut mitään, vaikka taskussasi oli soldoja.
Älä totuta itseäsi kulkemaan välinpitämättömänä köyhän ohi, joka ojentaa kättään, varsinkaan jos tämä köyhä on äiti, joka pyytää soldon lapselleen! Ajattele, että tämä lapsi mahdollisesti kärsii nälkää, ajattele mitä äiti silloin tuntee! Koeta kuvitella, miltä tuntuisi omasta äidistäsi, jos hänen jonakin päivänä täytyisi sanoa: "Henrik, tänään en voi antaa sinulle edes leipää." Kun annan jollekulle köyhälle soldon ja hän sanoo: "Jumala siunatkoon teitä", et voi käsittää, minkä suloisen tunteen se minussa herättää. Minusta tuntuu sillä, kuin saisin paljon enemmän kuin olen antanut. Ota sinäkin silloin tällöin soldo pienestä kukkarostasi ja anna se jollekulle turvattomalle vanhukselle, leivättömälle äidille tai orpolapselle. Köyhät pitävät lasten lahjoista, sillä ne eivät nöyryytä heitä, koska lapset, jotka eivät mitään omista, vaan saavat kaiken muilta, ovat heidän kaltaisiansa. Katsopa vain kuinka köyhät aina ympäröivät kouluja. Aikaihmisen almu on lähimmäisrakkaudesta lähtenyt, multa lapsen anti on kuin hyväily. On kuin hän soldon ohessa myös antaisi kukan.
Ajattelepa, että kun sinulla on joka lajia yllin kyllin, heiltä puuttuu kaikki, että sinun ollessasi onnellinen he kerjäävät almua vain siksi, etteivät kokonaan menehtyisi! Ajattele kuinka surkeata, että keskellä näitä komeita palatseja ja valaistuja katuja, joilla loistavat vaunut kulkevat ja samettiin puetut lapset astuvat, on vaimoja ja lapsia, joilla ei ole leipää! Keskellä meluavia kaupunkeja on poikasia, aivan yhtä kyvykkäitä kuin sinä, joilla ei ole enempää syötävää kuin erämaan pedoilla. Voi lapseni, älä koskaan enää mene almua rukoilevan äidin ohi antamalta hänelle jotain!
Äitisi.
FRANTI EROTETAAN KOULUSTA.
Lauantaina tammikuun 21 p:nä.
Franti on inhoittava poika. Kun joku isä tulee kouluun poikaansa nuhtelemaan, iloitsee Franti. Hänen on pakko pelätä Garronea, mutta muurarimestaria hän lyö, siksi että tämä poloinen on pieni. Hän kiusaa Crossia hänen hervottoman kätensä takia ja härnäilee Precossia, jota kaikki kunnioittavat; Robettiakin, joka pelasti lapsen ja nyt liikkuu puujaloilla, hän pilkkaa. Hän pistelee kaikkia, jotka ovat häntä heikommat, ja kun hän pui nyrkkiään, on hän oikein raivoisa ja vaarallinen.