Mutta Votini on parantumaton. Eilen uskontotunnilla johtajan läsnäollessa opettaja kysyi Derossilta, tunsiko hän lukukirjassa olevan virren, joka alkoi sanoilla: "O Jumala, et hyljää pienten ääntä." Derossi vastasi kieltävästi, mutta Votini sanoi heti: "Minä tiedän", ja hymyili aivan kuin olisi tahtonut sillä kiusoittaa Derossia. Mutta eipä hän saanutkaan tiedoillaan loistaa, sillä samassa astui Frantin äiti sisään huolestuneena, harmaat, lumesta märät hiukset hajallaan, työntäen edellään poikaansa, joka oli erotettu koulusta.
Surkea oli se näytelmä, joka nyt seurasi. Vaimo rukka miltei heittäytyi johtajan jalkojen juureen, pani kätensä ristiin ja huusi rukoillen: "Osoittakaa minulle se armo, että otatte poikani takaisin kouluun! Kolme päivää olen häntä kotona piilottanut, mutta jos isä saa vihiä siitä, lyö hän pojan kuoliaaksi. Armahtakaa! En tiedä enää mitä tehdä, mihin ryhtyä. Minä rukoilen teitä kaikesta sydämestäni."
Johtaja koetti viedä hänet ulos, mutta hän pani vastaan itkien ja rukoillen.
"Jospa tietäisitte kuinka paljon huolta tämä poikanen jo on tuottanut minulle, säälisitte varmaankin minua. Voi, armahtakaa! Minä toivon, että hän parantaa tapansa. Ei minulla enää ole pitkää aikaa jäljellä. Minä tunnen kuoleman läheisyyden ja ennen poismenoani tahtoisin nähdä hänet muuttuneena, sillä" — hän purskahti katkeraan itkuun — "hän on minun lapseni, minä rakastan häntä, minä kuolen epätoivoon. Ottakaa hänet vielä kerta, herra johtaja, estääksenne suurta onnettomuutta tapahtumasta! Tehkää se siksi, että säälitte onnetonta sortunutta äitiä!" Ja hän peitti kasvonsa itkien ja nyyhkien.
Franti seisoi allapäin, mutta ei osoittanut mitään liikutusta. Johtaja tähysteli häntä, mietti hetkisen ja sanoi sitten: "Franti, mene paikallesi!"
Silloin vaimo otti kädet kasvoiltaan ja puhkesi lämpimiin, loppumattomiin kiitoksiin, niin ettei johtaja saanut suunvuoroa. Sitten hän meni ovelle päin pyyhkien silmiään ja läähättäen: "Poikaseni, minä varoitan sinua. Olkaa kärsivällisiä häntä kohtaan! Kiitos, herra opettaja! Te olette osoittanut kristillistä lähimmäisrakkautta. Ole kunnollinen, poikani! Jääkää Jumalan haltuun, rakkaat lapset! Kiitoksia, herra johtaja, ja näkemiin! Ja antakaa anteeksi, olkaa kärsivällinen onnetonta äitiä kohtaan!"
Ja vielä kynnykseltä rukoilevasti silmäiltyään poikaansa hän meni huiviinsa kietoutuneena, kalpeana, kumarassa, vavisten ovesta ulos, ja me kuulimme hänen yskänsä vielä portailta. Johtaja silmäili Frantia vakavasti koko luokan ollessa ääneti ja sanoi sitten tavalla, joka pani jokaisen värisemään: "Franti, sinä murhaat äitisi."
Kaikki kääntyivät katsomaan Frantia. Tämä kurja nauroi.
OIKEAAN OSUNUT PALKINTO.
Lauantaina helmikuun 4 p:nä.