YLPEYTTÄ.
Lauantaina helmikuun 11 p:nä.
Onko mahdollista! Carlo Nobis puhdistaa hihansa huolellisesti joka kerta, kun Precossi ohimennessään tulee siihen koskeneeksi. Hän on oikein ylpeyden perikuva, syystä että hänen isänsä on rikas herra. Mutta on Derossinkin isä varakas. Nobis tahtoisi penkin yksinomaan itseään varten. Peläten, että kumppanit hänet tahraavat, tarkastelee hän kaikkia kiireestä kantapäähän ja hymyilee ivallisesti.
Ja voi sitä poloista, joka rivissä ulos mennessämme sattuu astumaan hänen jalalleen! Vähemmästäkin hän jo syytää parjauksia vasten silmiä tai uhkaa tuoda isänsä kouluun. Ja kuitenkin hän tietää, kuinka pahakseen isä pani, kun hän solvasi kivihiilikauppiaan poikaa nimittäen hänen isäänsä rentuksi.
En ole koskaan nähnyt ylpeämpää otusta. Ei kukaan puhuttele häntä, ei kukaan mennessä sano hänelle hyvästiä, ei kukaan auttaisi häntä läksyissä. Eikä hänkään siedä ketään. Varsinkin hän koettaa kohdella Derossia ylenkatseellisesti, siksi että tämä on etevin, ja Garronea siksi, että tämä on kaikkien suosikki. Mutta Derossi ei ole siitä tietävinäänkään, ja kun Garronelle kertoo hänen katalasta mielialastaan, vastaa hän: "Nobis on niin järjettömän ylpeä, ettei häntä ilkeä edes korvalle lyödä."
Mutta Coretti sanoi hänelle tuonoin, kun hän nauroi hänen kissannahkaista lakkiaan: "Mene oppiin Derossin luo, jos tahdot herrana esiintyä!" Eilen Nobis valitti opettajalle, että kalabrialainen poika oli polkenut häntä jalalle. Opettaja kysyi syytetyltä: "Oletko sen tahallasi tehnyt?" — "En suinkaan", vastasi poika avomielisesti. Ja opettaja sanoi: "Sinä olet liian ärtyisä, Nobis." Nobis veti vanhaa nuottiaan: "Sen minä kerron isälleni."
Mutta silloin opettaja suuttui. "Isäsi tulee nytkin sanomaan, että sinä olet väärässä, kuten edelliselläkin kerralla. Ja sitäpaitsi opettaja tutkii asiat koulussa." Sitten hän sanoi Nobisille leppyisästi: "Muuta käytöksesi! Ole tuttavallinen ja ystävällinen kumppaneillesi. Katso, täällä on köyhien ja rikkaiden, käsityöläisten ja herrojen poikia, ja kaikki elävät sovussa ja rakkaudessa kuin veljet, niinkuin te oikeastaan olettekin. Miks'et sinä tee niinkuin muutkin? Niin vähällä vaivalla sinä voittaisit rakkautta, ja se tyydyttäisi sinua itseäsikin paljon paremmin. — Eikö sinulla ole mitään vastaamista?"
Nobis, joka oli kuunnellut ivallisesti hymyillen, virkahti kylmästi:
"Ei mitään."
"Mene paikallesi", sanoi opettaja. "Minä säälin sinua. Sinä olet sydämetön poika."
Kaikki näytti päättyneen tähän. Mutta muurarimestari, joka istui ensi penkillä, käänsi pyöreät, pulleat kasvonsa Nobisia päin, joka istui viimeisessä rivissä, ja näytti hänelle niin onnistaneen ja hullunkurisen "jäniksennaaman", että koko luokka purskahti nauruun.