Muurarimestari katseli sinnepäin ja vapisi yhä enemmän. Isäni huomasi sen ja sanoi: "Mene kotiin, lapsi, mene isäsi luo! Sinä löydät hänet terveenä ja levollisena."
Muurarimestari alkoi astella poispäin, mutta kääntyi ehtimiseen taaksensa. Samassa joukko lähti taas liikkeelle ja vaimo huusi sydäntäsärkevästi: "Hän on kuollut!" — "Ei, ei hän ole kuollut", sanottiin joka taholta. Mutta hän ei kuunnellut, repi vain tukkaansa.
Yht'äkkiä kuulin äkäisen äänen sanovan: "Sinä naurat!" Havaitsin samassa erään miehen katsovan Frantia, joka vieläkin nauroi. Silloin mies sivalsi hänen lakkinsa maahan sanoen: "Lakki pois, kunnoton, kun työn uhria kannetaan ohitse!"
Joukko oli jo mennyt, ja kadun keskellä näkyi verinen juova.
VANKI.
Perjantaina helmikuun 17 p:nä.
Voi! Enpä ole milloinkaan kummempaa kuullut. Isäni vei minut eilen Moncalierin läheisyyteen katsomaan erästä huvilaa, jonka hän aikoo vuokrata ensi kesäksi. Avaimet olivat erään opettajan hallussa, joka samalla oli isäntäväen sihteeri. Hän näytti meille huvilaa ja vei meidät omaan huoneeseensa, jossa tarjosi juotavaa.
Pöydällä oli suppilomaiseksi koverrettu puinen mustetolppo.
Kun opettaja havaitsi isäni sitä katselevan, sanoi hän: "Tämä mustetolppo on minulle hyvin kallisarvoinen. Jospa te tietäisitte sen historian!"
Ja hän kertoi sen meille. Joitakin vuosi sitten hän oli opettajana Torinossa ja opetti muun muassa talvisin vankeja. Opetussalina oli vankilan kirkko, pyöreä rakennus. Ylt'ympäri korkeissa, alastomissa muureissa oli pieniä neliskulmaisia, rautaristikoilla suljettuja ikkunoita, ja joka ikkunan takana oli pieni koppi. Siellä hän opetti astellen edestakaisin kylmässä, hämärässä kirkossa. Ja vangit lähenivät vihkoineen ja kirjoineen rautaristikkoja. Monella näistä oppilaista oli näivettyneet, kärttyisen näköiset kasvot, pörröiset harmaat päät ja tuijottavat silmät.