Sitten hän sanoi huolestuneena: "Menkää kotiin nyt, pojat, ja kiitos käynnistänne!" Sairas oli taas ummistanut silmänsä ja näytti kuolleelta. "Voisinko palvella teitä millään tavalla?" kysyi Garrone. — "Et, hyvä poika, kiitos vain, mene nyt kotiin." Ja näin sanoen hän työnsi meidät ystävällisesti ovesta ulos.
Mutta tuskin olimme ehtineet portaiden puoliväliin, ennenkuin jo kuulimme hänen huutavan: "Garrone, — Garrone!" Kaikki kolme riensimme takaisin. "Garrone!" huusi muurari ilosta säihkyvin silmin. "Hän on maininnut sinun nimesi. Hän tahtoo nähdä sinut. Jo kaksi päivää hän on ollut puhumatta ja nyt hän on pari kertaa maininnut nimesi. Voi hyvä Jumala, jospa se olisi hyvä merkki!" — "Näkemiin", sanoi Garrone meille, "minä jään tänne". Ja sitten hän palasi isän kanssa huoneeseen. Derossin silmissä kiilsivät kyynelet. "Itketkö muurarimestarin takia?" kysyin. "Kyllä kai hän paranee, koska on jo puhunutkin." — "Niin minäkin luulen", vastasi Derossi, "mutta nyt en ajatellut häntä. Tuumin vain, kuinka jalo ja hyvä Garrone on."
KEVÄT.
Lauantaina huhtikuun 1 p:nä.
Huhtikuun ensimmäinen päivä! Vain kolme kuukautta enää! Tämä aamu on kaikkein kauneimpia. Olin hyvin tyytyväinen koulussa, sillä Coretti pyysi minua tulemaan isänsä ja hänen kanssaan, kun he menevät kuninkaan tuloa katsomaan. Ja äitini oli luvannut viedä minut katsomaan erästä lastenkotia.
Myöskin muurarimestarin parantuminen ilahdutti minua, ja sitäpaitsi kuulin opettajani eilen sanovan isälleni hänen ohikulkiessaan: "Hyvin käy, hyvin käy." Mutta ennen kaikkea oli kaunis aamu.
Koulun ikkunasta näkyi sininen taivas. Puutarhan puut olivat täynnä umppuja, ja ympärillä olevien talojen ulkopuolisille ikkunalaudoille oli pantu kukkaruukkuja. Opettaja ei nauranut, sillä sitä hän ei tee koskaan, mutta hän oli kuitenkin niin hyvällä tuulella, että tuo poikittainen poimu hänen otsassaan tuskin näkyi, ja hän selitti leikillisesti erästä laskuesimerkkiä mustalla taululla. Selvään näki, että hän nautti raittiista ilmasta, joka tulvi avoimista ikkunoista täynnä versovan kasvillisuuden tuoretta tuoksua ja muistutti kävelyretkistä luonnon helmassa. Hänen selitellessään kuului lähikadulta sepän takomista ja vastapäätä olevasta talosta kehtolaulua, jolla joku äiti tuuditteli lastansa nukuksiin. Hän keskeytti yht'äkkiä opetuksensa, jäi tätä kuuntelemaan ja sanoi ikkunasta katsoen: "Taivas hymyilee, äiti laulaa, kunnon mies tekee työtä ja pojat opiskelevat. Voi kuinka tämä kaikki on kaunista!"
Kun astuimme luokasta ulos, huomasimme, kuinka kaikki olivat iloisia. He kulkivat rivissä nauraen ja hyräillen kuin lupapäivän aattona. Opettajat laskivat leikkiä, vanhemmat keskustelivat ja nauroivat keskenään, ja Crossin äidillä, vihannesmyyjällä, oli niin paljon orvokkeja, että koko eteinen täyttyi niiden tuoksusta. En ollut vielä koskaan tuntenut sellaista riemua kuin tänä aamuna, varsinkin nähtyäni äitini kadulla minua odottamassa. Ja rientäessäni häntä vastaan huusin: "Olen niin iloinen. En ymmärrä mikä siihen on syynä." Mutta äitini sanoi hymyillen: "Sen tekee kaunis ilma ja hyvä omatunto."
ISÄNI OPETTAJA.
Tiistaina huhtikuun 11 p:nä.