"Hyvästi, kiitoksia", vastasi opettaja tarttuen vapisevilla käsillään isäni käteen ja puristaen sitä rintaansa vastaan. Minä havaitsin, että hänen kasvonsa olivat kyynelistä kosteat. Isäni sysäsi minut vaunuihin, mutta ennenkuin hän itse nousi, otti hän nopeasti opettajan kädestä hänen karkean, koristamattoman sauvansa ja antoi sijaan oman hopeanuppisen keppinsä, johon hänen nimensä oli kaiverrettu, sanoen: "Pitäkää se pienenä muistona minulta!" Opettaja esteli ja koetti antaa sitä pois, mutta silloin isäni oli jo vaunussa ja ovi suljettu.
"Hyvästi, rakas opettaja!"
"Hyvästi, poikani", vastasi hän junan jo liikkeelle lähtiessä, "ja Jumala siunatkoon teitä siitä lohdutuksesta, jonka olette hankkinut köyhälle vanhus paralle".
"Näkemiin", huusi isäni liikutettuna.
Mutta opettaja pudisti päätään ikäänkuin sanoakseen: "Emme koskaan enää tule toisiamme tapaamaan."
"Totta kai", toisti isäni, "näkemiin siis!"
Ja vanhus vastasi kohottaen vapisevan kätensä taivasta kohti: "Tuolla ylhäällä."
Ja niin hän katosi meidän näkyvistämme.
PARANTUMINEN.
Torstaina huhtikuun 20 p:nä.