Mutta silloin eräs ajatus juolahti hänen mieleensä ja hän sanoi kiireesti: "Kuule, tässä pistää jotakin päähäni. Minä tiedän jotakin. Mene tuonne vastapäätä, oikealle puolelle katua. Kolmannen portin kohdalla löydät pihan. Siellä on eräs 'capataz', eräs kauppias, joka huomenna lähtee vaunuineen härkineen Tucumaniin. Mene ja tiedustele, ottaisiko hän sinut mukaansa, jos tarjoat hänelle palvelustasi. Hän ehkä antaa sinulle sijan vaunuissaan. Riennä!"
Poika tarttui laukkuunsa, kiitti ja juoksi tiehensä. Parin minuutin kuluttua hän oli suurella, lyhtyjen valaisemalla pihalla, missä monta miestä asetti hedelmäsäkkejä suuriin vaunuihin, jotka pyöreine kattoineen ja korkeine pyörineen muistuttivat markkinoilla esiintyvän teatteriseurueen huonetta. Iso, parrakas mies, valko- ja mustaruutuinen takki yllä, suuret saappaat jalassa, johti työtä. Poika läheni häntä ja esitti arasti asiansa, kertoen myöskin tulevansa Italiasta ja etsivänsä äitiänsä. Capataz, karavaanin johtaja, tarkasti häntä kiireestä kantapäähän ja vastasi sitten kuivasti: "Ei ole tilaa."
"Minulla on viisitoista liiraa", vastasi poika rukoilevalla äänellä. "Ne minä annan teille. Matkan kestäessä teen työtä. Ammennan vettä ja juotan juhtia, teen mitä tahansa. Vähäisen leipää riittää minulle ruoaksi. Voi, minä pyydän teitä, ottakaa minut mukaanne, hyvä herra!"
Mies katseli häntä uudestaan ja vastasi sitten ystävällisemmin: "Ei ole paikkaa… ja sitäpaitsi… emme menekään Tucumaniin, vaan erääseen toiseen kaupunkiin, Santiago dell' Esteroon. Meidän täytyisi jättää sinut tielle, ja sitten sinun olisi vielä kuljettava pitkä matka jalan."
"Voi, minä teen vaikka mitä", huusi Marco. "Minä kyllä kävelen, älkää sitä ensinkään ajatelko. Kyllä minä sitten jollakin tavalla pääsen perille. Antakaa minulle vain paikka vaunuissanne, hyvä herra! Jumalan tähden, älkää jättäkö minua tänne yksin!"
"Mutta ajattele, lapsi, että se on kahdenkymmenen päivän matka!"
"Ei se tee mitään."
"Se on vaivalloinen matka."
"Kyllä minä kestän kaikki."
"Sinun täytyy kulkea ihan yksin."