Jumalan, lempeän ja laupiaan, nimessä, sano:
Minä etsin turvaa ihmisten herran tykönä,
Ihmisten kuninkaan, Ihmisten Jumalan,
Pahuutta vastaan hänessä joka herättää pahat ajatukset ja
sitten hiipii pakoon,
Joka puhaltaa pahuutta ihmisten sydämiin,
Henkiä vastaan ja ihmisiä vastaan.
— Kuka se on joka sitä sanoo? jatkoi muukalainen. Kukapa niin voinee nähdä ihmisten sydämiin?
— Se on Jumala itse, vastasi Abdallah; me olemme hänen. Jos hän tahtoo meidän turmaamme, niin jalkamme vievät meitä sinne, kussa kuolema meitä odottaa. Jos hän tahtoo pelastustamme, niin kuolema suistuu kenttään meidän edessämme kuin kuoliaaksi ammuttu leijona. Hän pelasti Abrahamin liekkien keskeltä, hän veti Joonaksen ylös merestä, vieläpä kalankin vatsasta.
— Et siis pelkääkään kuolla? sanoi kauppias.
— En, vastasi Abdallah. Missä Jumala käskee ja ohjaa, siellä ovat kaikki varokeinot tarpeettomia. Kaksi päivää on ihmisen elämässä, joina on hulluus kokea turvata itseään kuolemata vastaan; toinen on se päivä jona Jumala käskee kuoleman lyödä meidät maahan, toinen on se päivä jona Jumala kieltää hänet lähestymästä.
— Siispä saa alinomaa peljätä tuota tietämätöntä hetkeä, joka on viepä meidät täältä? jatkoi kauppias.
— Ei, sanoi Jussufin poika, ei jos on seurattu Jumalan sanaa. Äitisi on epäilemättä useammin kuin kerran sanonut sinulle mitä minun äitini usein on minulle sanonut; se on yksi meidän viisasten miesten mietelauseista; "Muista että sinun syntyessäsi kaikki olivat iloissaan, ja että sinä yksinäsi itkit. Elä niin että sinun viimeisellä hetkelläsi kaikki muut itkevät ja sinä olet ainoa, joka et kyyneltä vuodata." Sinä et saa peljätä kuolemata, tulkoon hän millä hetkellä hyvänsä.
— Te, erämaan kansa, olette kummallinen sukukunta, jupisi tuntematon; teidän sananne ovat kultaa, mutta tekonne lyijyä. Ja hän siirti koneenmoisesti kätensä jälleen pistoolinperälle.
— Me olemme profeetan kansa, vastasi beduiini, me noudatamme hänen opetuksiansa. Ennenkuin laskit jalkasi telttini alle, lisäsi hän, korottaen äänensä, minä tunsin sinut, Kara-Chitan. Sinä olet minun viholliseni, sinä olet tullut väärällä nimellä luokseni; minä en tiedä matkasi tarkoitusta; ei mikään olis ollut minulle helpompi kuin ottaa sinut hengiltä; mutta sinä olet rukoillut vieraanvaraisuuttani, ja Jumala on asettanut sinut minun suojelukseeni, kas siinä syy minkätähden olen yksinäni ja aseettomana lähtenyt sinua saattamaan. Jos sinulla on pahoja tarkoituksia, niin Jumala suojelee minua; jos olet ystäväni, niin ojenna minulle kätesi.
— Tulkoon helvetti perinnökseni, huudahti Kara-Chitan, jos kosken siihen joka on henkeäni säästänyt. Tuossa on sinulle käteni, se on soturin joka antaa pahaa pahasta ja hyvää hyvästä.