"No ei pitemmäksi aikaa."
Jaska saa kaurapussin päähänsä, miehet keksivät lämpimiä ahvenia edestään myymäpöydältä. Pitkässä matalassa huoneessa on muuan syrjässä oleva nurkkapöytä vapaa. Maasikas näkee sen heti ja sijoittaa korinsa sinne.
"Ehkä ei sentään seisten myymä-pöydän luona —?"
"No eihän toki, voihan hiukan istuakin — —"
"Hiukan jutella — —"
"Meidän vanha pöytämme."
Viinan, leivän ja kalat vievät itse, oluen tuo emäntä perässä, ja sitten juovat, syövät ja vaikenevat. Vain heidän silmänsä puhuvat, ne katsovat toisiinsa kysyen, vastaten ja ymmärtäen joka kerran, käden nostaessa lasin ja pannessa sen taas maiskuttavilta huulilta pöydälle. Aluksi riittää heille se, että istuvat yksissä ja yksissä maistelevat.
"Kuulin hänestä taas", alkaa suutari viimein kuiskaten; hänen silmänsä ovat alkaneet palaa.
"Mitä sitten?" mumisee toinen vastaan.
"Ei ole enää Jamburissa, vaan Oudowassa."