Maitomies nojaa poskeaan toista kättään vastaan, molemmat vaikenevat. Tiskin edessä kinastelee kaksi ajuria, siellä ja täällä nauretaan pöytien ympärillä, rasvanhaju, tupakinsauhu, viinan- ja oluenlöyhkä leijaa paksuna heidän päittensä ympärillä.
"Et unohda?"
"En. On niinkuin hän olisi noitunut minut."
"Noitunut sinut — —" kertaa Prillup pureskellen jotakin parranhaiventa.
"Unessa ja valveilla — aina seisoo edessäsi — —- Ja nyt ajatella, että hän räätälin kanssa — että hän mokoman räätälin kanssa — -" Maasikkaan silmät kiertävät kuumina, peukalot pyörivät voimakkaammin, hän lopettaa huokaisten: "Että sen lapsen piti kuoleman — — että sen lapsen piti mullan alle vaipuman!"
"Lapsi — — no niin — — jos lapsi olisi — -" Prillup nyökyttää tasaisesti, hänen katseensa on kauastähtäävä; vasta jonkun ajan perästä puuttuu puheeseen:
"No etkö siis koeta mennä — — työtä sulla jo on —"
"Työtä on — onpa riittävästi — mutta sitä ennen ole hyvä mies, tee sitä myös."
Ja Prillup näkee, kuinka Maasikkaan olkapäät painuvat, kuinka hänen pyristelevät käsivartensa ja pyörivät peukalonsa vaipuvat sivua myöten alas.
"Kaksi olutta, emäntä", tilaa suutari hiukkasta myöhemmin; hän ojentaa tavottaakseen lasin, mutta se oli tyhjä ja tyhjät myöskin pullot.