"Mikä teitä sitten vaivaa? Teillä on jo terve sydämenne."
"Niin, mutta — ajattelin kokonaan toisin — — ajattelin, että kaupunkiin lähdet kyllä, ja lapset jätät omaisten luo, ja alat elää itseäsi varten, pieni ja soma ja rauhallinen asunto — ja kaiken, mitä tarvitset, saisit minulta — —"
"Ei, tahdon olla vapaa." Mari ryyppää lasista.
"— — Ja Prillupin velan lahjoittaisin — —"
"Siitä kiittäisivät teitä Prillupin lapset. Minä sitä en jouda korvaamaan enkä tahdokaan."
"— — Ja asemasi olisi suloinen ja siitä mitä saat, riittäisi lapsillekin — —"
Mari panee lasin pöydälle ja nousee ylös pyyhkien suutaan. "Tahdon kaupungissa olla varpusena, enkä kanarialintuna."
"Mutta ajattele toki — — mieti toki hiukan — — etkö sitten minua lainkaan — —"
Mutta nuorikko nousee, nostaa sarvet päähänsä, puskee niillä ukkoa kohden, nauraa ja lähtee.