"Vai niin!" Kremerin olkapäät hiukan kohoavat. "Et siis jää odottamaan ketään toista Tönun sijalle?"
Mari mutustaa kaakkua ja pudistaa kieltävästi päätään.
"Ja mikä tulee sinulle neuvoksi?"
"Lähden kaupunkiin."
"Lähdet kaupunkiin — —? Lasten kanssa vai yksin?"
"Annin otan mukaani, poika lähtee enon kanssa — alkaa paimentaa hänen karjaansa."
"Mutta sinä sen toisen kanssa — — mitä sinä sitten aiot — —"
"Eiköhän aina jotakin saa toimeksi. Minulla on voimaa ja kaupungissa on paljon kansaa. Ajattelen aina, mitä kaikkea siellä voikaan sattua ihmiselle!"
Marin äänessä ja katseessa on jotakin, mikä pakottaa Kremerin hetkeksi vaikenemaan. Hänen kasvojensa ilme on tylsä.
"Ja minä — — ja minä — —?"