"Ei, lähden pian."
"Et jää kauemmaksi aikaa?"
Mari pudistaa päätään. "Tulimme kylältä, lapset lähetin edellä — ne tahtovat vielä syödä."
"Mutta minulla on sinulle puhuttavaa — — hyvin tärkeätä puhuttavaa — — en malttaisi odottaa päivääkään."
"Senhän voitte heti tehdä" — hän nojautui leposohvaan — "tärkeät asiat ovat lyhyimmät puhua."
Kremer istuu häntä vastapäätä ja täyttää lasin. Hänen kätensä vapisee, viikset värähtelevät ja suun ympärillä väreilee jotakin ainaisen lapsellista.
"Sitä ennen juomme terveydeksemme?"
"Terveydeksemme ja rohkeudeksemme!" Nuorikon huulten välistä välähtävät harvat hampaat.
"Miten nyt käy sitten Kurun ja maidonajon?" alkaa Kremer, kun lasit on pantu pöydälle. "Sukulaisesihan on vain tilapäinen auttaja."
"Minun puolestani voitte saada kummatkin ensinmainitut."