"Katsos vain!"
"Torilla, hyvä mies, aina vain kuuluu Mäenkylä ja Mäenkylä! — Mäenkylältä saa puuroa, toisilta hapanta vettä! — kauppiaat tietystä varsinkin — Ei niin täyteen, Liisu!"
"Vai lähtee meidän viiksiniekan lehmistä niin hyvä maito?"
"Lehmistä? — — Muori, kuuletkos — tämä luulee, että lehmistä!" Jaan hymyilee pytyn yli voikamariin päin, se hymy on omituisen hapahko niinkuin aina ja leveitten sileitten kasvojen ympäröimät sinisilmät miltei vetäytyivät kiinni. "Niinkö vähän sinä miespaha ymmärrät asioita!"
"Ei tietenkään, piimän pitää olla parahiksi hapanta ja mureata, tiedänhän sen itsekin", parantaa Prillup, "eivätkä lehmät hapata, vaan meijerikkö hapattaa".
"Sen mekin tiedämme." Jaan vie pytyn paikalleen, pyyhkii paidanhihallaan juovikasta liiviä ja tulee nenäänsä kaivellen takaisin. "Mutta eihän se piimä ole pääasia, jollei saisi tuota kullankarvaista savea!"
"No niin, eikös sekin ole kuuluisata?"
"Ei sovi valittaa. Kylläpä on kaupungissakin suuta ihmisillä. Herran palvelijoilla on varsin kova käsky: ruusuista voita — naulassa olkoon Mäenkylän ruusu nähtävissä! Siinä ei ole kirnupiimän eikä muutakaan vierasta makua. — — Viiu, kun kuorit kermaa suuresta astiasta — katso oikein tarkkaan, ettei siellä vain ole jotakuta hiirtä seassa, näkyi aivankuin hännänpää!"
Hän pistää jälleen peukalonsa maitoon ja kääntyy hyllyihin päin. Hänen naisellisen pyylevää takapuoltaan ja lyhyenlaisia reisiänsä peittää suunnattoman laajat, poimutetut housut. Kotikulmilla pitää Mäenkylän "voiherra" töppösiä jaloissaan.
"Mutta sinä sanot maitoa olevan liian vähäisen — aina vain liian vähäisen" — — Tönun katse tekee uuden osaaottavan kaaren pyttyriviin päin ja hipaisee myöskin oven luona olevaa kermasaavia — — "mitäpä siis muuta kuin anna ukon hankkia lisää utaria."