Jaan ei kiirehdi vastatessaan. Hän tuntee Prillupin tämän äänestä, ei senvuoksi käännä päätäänkään, vaan tassuttelee pöydän luo, molemmat likaiset peukalon päät maidossa. Vasta takaisin huopaillessaan katsahtaa hän ohimennen akkunalle ilmestynyttä varjoa.
"Ehtoota! — Liisu, ojenna tyhjä pytty!"
Tönu nojaa olkansa keskipuuta vasten ja silmäilee kahden- ja yhdenkertaista pyttyriviä. Hänen karvaiset kasvonsa ovat hyväsellään kuin kosijan.
"Katsos vain — onpa sinulla yllin kyllin kaupattavaa!" hän nuuskii kuultavasti, nenä pystyssä. "Sellainen hajukin, että hengen salpaa."
"Voisi olla enemmän — voisi olla paljon enemmän."
"Onko menekki siis niin suuri?"
"Eihän sitä voi auttaa! Piimä — ja Mäenkylän liiatenkin!"
"Vai ovat toiset niin halukkaita saamaan sitä."
Kuru kohottaa nenäänsä ja silmiään. Päivän polte on saanut nokan punottamaan ja kesimään, se on ihmeen terävä, molemmat silmät hohtavat sinisinä ja pieninä kuin pellavankukat.
"Etkö siis vielä tiedäkään, että Mäenkylän piimä on kuuluisata?"