"Koetan, millaista se on. Pian saat sen."
Nuorikko imee totisena ja ajattelevaisena. Piippu vetää toisen suupielen hiukan alaspäin, sillä istujan kädet on polven ympärillä, jokainen vetäisy saa kuopat poskiin ja parin lepohetken jälkeen onnistuu hän taas puhaltamaan joitakuita erinäisiä renkaita, samalla kuin imaisut panevat huulet maiskahtelemaan.
Tönua ei tämä naurata.
Hän jättää kätensä odottamaan piippua ja alkaa jälleen laverrella. Hän, joka muutoin saa tuskin kymmentä lausetta sanotuksi, pälpättää nyt niin, että suupielet valkeata iskevät. Ja kun hän on saanut piipun, ei sekään, että se muutamien imaisujen jälkeen sammuu, häntä häiritse.
"Eikös tuo tökerö ala ensin käydä tallukoissa torilla. Toiset katsovat — mistäs tämä tallukkajalka on tullut — ollen häpeäksi ammatillemme ja säädyllemme koko kaupungin nähden! — Eikä muuta — pidetään salaa kokous — Koiknan maitomies kertoi siitä jälkeenpäin kapakassa Kuldi Madiselle, kaikki sen kuulimme — — pitävätpä niinkuin salaisen kokouksen, ja eräänä päivänä torilla, kesken parasta myyntiaikaa ilmestyy lähetystö Jaanin eteen, vanhat saappaat kädessä — kauniisti paikatut, raudatkin korkojen alla. — Sangen kohteliaasti ja kunnioittavasti — kumartavatkin — puhuvat, että me kuulimme kunnioittavan veljen syntymäpäivän olevan tänään, että pyydämme senvuoksi ottamaan meiltäkin pienen lahjan. — — Joan-parka ei ehtinyt vielä äännähtääkään kun istui jo vankkurien nenällä: tallukat siepataan pois ja saappaat jalkaan. Kansaa on tietysti ympärillä — piru vie sitä naurua ja menoa! —
"No eihän hän lahjaa ota itselleen, heittää jälkeenpäin torille vieraisiin vankkureihin. Mutta katsos, seuraavalla kerralla — jopa on Joanilla saappaat! Kalavinskit ne kyllä ovat, mutta tökötillä voidellut mustiksi aina varsien suihin asti. Myöhemmin tulivat aivan mustat saappaat —
"Mutta eipä hänestä saappaitten avulla vielä oltu saatu hienoa maitomiestä! Vielä löydettiin toinenkin vika. Taas eräänä päivänä: kaksi miestä nykäisee toverillisesti kylkeen, toinen toisensa käden alatse — lähtekäämme, me maksamme! Joan ajattelee, että raatihuoneeseen tahi kapakkaan. Mutta kapakan luona on parturi — nämä sinne, ja Joanin hiukset leikataan lyhyemmiksi! —
"No, olipa alun laita miten tahansa, mutta ei kulunut kahta vuottakaan, kun Joanin nokka alkoi nousta ja pää keikkua. Kerta kerralta käy aina paremmin. Me peltomiehet emme enää kohta ole miehiä, vaan miesten varjoja, aina vaivaisia ja kerjureita ja kurjia. Ja niitä alkoi Joan keksiä yhä useampia, viimein ei kuntaan enää jäänyt paljon muita ihmisiä — ei meille eikä muuallekaan ympäristöön. Siitä asti ei kapakoissa enää kuule muuta kuin että Kurun Joanilla on rahaa —".
"Minulla on rahaakin!" matkii Mari laulavalla äänellä.
"No niin, no niin — oletko sinäkin jo kuullut siitä — eivätkös vain hauku selän takana —"