"Niinpä niin, enkä minä itse joudu hyvää syömään — ehkä lapset joutuvat!" sanoo nuorikko Joanin äänensävyllä ja keikuttaen päätään kuten tämä.
"Kylläpä sinulla on muisti", ja Prillup kaappaa vaimon olkapäätä, — "ja kuinka hienosti se osaakin johtaa jutun aina samaan asiaan, aina samaan asiaan — — voit alkaa sontiaisesta, tai kirkonkukosta, tai äkeenpiikistä — aina lopulta joutuu nenäsi Kurun kukkaroon, ja jos olet niin järkevä, että itse johdat sinnepäin, niin saattaa hän aivan unohtaa kokonaan, kuka lopultakin olet, ja joskus saattaa se tehdä sinulle hyvääkin."
Prillup työntää kylmän piipun toiseen suupieleensä, peitteen alta näkyvät varpaat liikkuvat levottomasti, ja kun hän jälleen jatkaa, tuntuvat sanat tulevan syvältä rinnasta.
"Mutta onhan hän oikeassa. Eikä hän muuten puhuisi, jollei hänellä olisi syytä. Ja jos jollakin on syynsä — koetappa poistaa se. Pane kanan suu kiinni, kun se on muninut ja kotkottaa. Mitäpä siitä, että rotta nauraa kissalle omasta kolostaan — rotta on rotta ja kissa on kissa — kissa on kohta täysi, rotta kohta olemattomissa. Rupea kissaksi, jollet tahdo olla rotta, mutta niin kauan naurat kissan kateudelle, kun et itse vielä ole kissa, ja kissa kiemurtelee kiusallakin edessäsi nähdessään kateutesi. Eivätkö kaikki tahtoisi olla Kurun Joaneja ja kapakassa ja kirkossa samaten katkattaa, keikailla, mutta nyt pidä turpasi ja taivuta Joanin edessä niskasi! — Katsos, kirkolta kaupunkiin vievän maantien varrella olivat kapakoitsijatkin; eivätkä he siitä mitään saa — ei hän juo mitään — pullo simaa tai muuta mietoa, siinä kaikki — ei ole piippumieskään, matkaa tiensä kuin nainen — — mutta katsos, kun sisään astuu — Mäenkylää hakevat joka puolellasi. Unohdetut ovat kaikki tallukat ja pitkät maantollon hiukset — —"
Mari on hetken aikaa pyytänyt kärpäsiä peitteeltä, saaden niitä kiinnikin vasemman käden kouraansa, kääntäessään nyt päätään kohtaa hän vaienneen puhujan ruskahtavat silmät miltei tuskaisina vierestään. Hän päästää vangit vapaiksi ja lopettaa pyydystämisen.
"No, entä sitten?"
Tönu ei jatka heti. Hän hankaa piipunvarren päällä omaa karvaista poskeaan paikkapaikoin, heittää sitten piipun kolahtaen sängynpäähän ja nielaisee kerran niin, että kurkunketva huomattavasti kohoaa. Ja nyt kuuluu hänen äänensäkin karvaisena ja sanat ovat katkonaisia, tulevat nykien, kukin lause lausutaan välinpitämättömällä tyyneydellä.
"Eikä sen enempää — Kurun Joan ostaa pian moision —"
"No noh!"
"Kurun Joan oli yhdeksän vuotta maitomiehenä ja hänestä tulee nyt moision herra. Kuru alkoi käydä tallukoissa torilla ja kiskaisee nyt kiiltonahkakengät jalkaansa ja matkustaa nyt vaunuissa —"