Mutta kotona on Tönu lipevä. Hän on niin lipevä ja lähentelevä, että nuorikon täytyy tönäistä häntä kyynärpäillään. Mutta Tönu ei suutu, hän korvaa sen pilalla: "Syyhytin tänään rukiinkorrella moision lehmiä edestä ja takaa, ne kuuntelivat sitä mielihyvin — mutta sinulle näyttävät sarviaan, kun vain kosketat niin sormenpäilläsikään. Milloin sinusta sillätavoin tulee moision ihminen!"
Ja sitten tulee päivä, mikä suuresti lisää Tönun riemun esimakua, päivä mikä julistaa hänen hallituksensa alkua vielä selvemmin, kuin se punakirjavan juovainen paperi, mikä hänellä on kaapissa virsikirjan välissä.
Kun Prillup lähtee kysymään lähempää ohjetta "happomarjapensaitten" kaatoon, huomaa hän moision päärakennuksen pitkää välikköä astuessaan jokaisesta oikeanpuolisesta oviaukosta ihmisen kuuntelemasta höröllä korvin: keittiön ovella seisoo keittäjätär, seuraavalla Reemetin emäntä ja sitä seuraavalla pehtori itse. Kaikki silmät suurina, suut ammollaan yllättyneinä, ällistyneinä ja varsin säikähtyneinä.
* * * * *
Tönu käsittää kohta asian. Työhuoneesta, jonka ovi on jäänyt raolleen, kuuluu ärjyntää. Mäenkylän saksa ei ole ärjyviä saksoja. Riitelee väliin, mutta riitelee kohtuullisesti. Kukaan ei ole kuullut hänen ärjyvän. Ärjymästä, siten suuttumasta estää häntä hänen sydämensäkin. Ja nyt jyrisee tuo tunnetusti hyväntahtoinen mies, ja miten hän pauhaa!
"Vai vaadit sinä minulta kiitosta! Minun pitäisi olla sinulle kiitollinen, eikä sinun minulle! Kun sinä välistä maksoit minulle edeltäpäin, niin maksoit minun rahojani! Väliin lainatessasi minulle lainasit minun rahojani! Minun rahani ovat nostaneet sinun nokkasi pystyyn, ilman minun rahojani ja maatani olisit sinä jo ammoin tullut töihin vaimoinesi ja lapsinesi! Kiitä Jumalaa — — ja pidä suusi! (jalanpolkaisu) — — kiitä Jumalaa, etten minä hetipaikalla häädä sinua paikastasi, ja laputa tiehesi silmistäni, lurjus!"
Ovi lentää sepposen selälleen, ja Jaan punertavine päineen kuhnii ulos. Hän ei näe ketään, miltei vie Tönun lonkan mennessään ja ulko-ovella tarttuu käsillään pihtipieleen ennenkuin astuu alatse ikäänkuin pelkäisi kompastuvansa ja kaatuvansa.
Ovelta ovat toiset kuuntelijat kadonneet, Prillup painautuu selin seinää vasten, konttorin ovi vedetään läiskähtäen kiinni.
En menekään tänään edemmäksi, ajattelee Tönu ja pujahtaa pois talosta. Ja kun hän mennä huippii kotiin päin, panee sisäinen vapistus hänen olkapäänsä värähtelemään, ja käsi sivelee leukaa, sivelee leukaa! Ja välillä katselee hän taaksepäin tuota keskeneräistä taloa ja uusi vavistuksen puuska kulkee yli hänen ruumiinsa vatsasta olkapäihin asti.
Kunpa vain joku tulisi vastaan!