Niinpä niin, veliseni, perinpohjin haukuttuna!
Ja nyt kiiluu kolme silmäparia vastakkain.
Mutta eipä se sille miehelle paljoakaan merkitse.
No, kylläpä vaan. Olisihan hän vieläkin kahmaissut itselleen moisiosta jotakin. Ja semmoiset nuhteet! "Kiittäköön Jumalaa, että asia jätetään kevääseen, ettei heti ajeta piiskalla pois moisiosta ja talostaan!" Ja paljon muita iskuja sieltä vielä sateli!
No niin, kuinkapa se mahtuisi hänen kaltaiseensa! Sehän on hänelle aivankuin nenärengas sialle.
Ja taas risteilevät heidän myhähtelevät katseensa, ja juttu sujuu aina mieluisampana joka sanalta. Pikku-Jüri liittyy vielä seuraan aivan kuin olisi vainunnut jotakin.
Eikä ole tietoa, kuka nyt vuokraa maidon?
Eikä ole tietoa, kenelle nyt joutuu Kuru.
Prillupin Tönu nostelee olkapäitään vetää suupielensä kieroon ja venyttelee miltei Kurun Jaanin tavoin puoleksi laulaen: "Niin, veli hopeat, eiköpähän ne joudu jollekulle, joka valitaan toisten joukosta ja jolla Juman avulla on jotakin ottamista kirstunpohjasta. Mutta ovatpa hyvät sukulaisetkin apuna. Kuru ja maito — ne kuuluvat yhteen, sehän tiedetään."
Mutta kolmelle toiselle ei se kysymys ole ensiarvoinen. Heille on kylliksi Jaanin erottaminenkin. Kyllin kauan ovat he kadehtineet Kurun kuudennusmiestä, kyllin kauan on hän heitä halveksinut ja pilkannut.