Herbert ja Juliette poistuivat paronittaren perässä huoneesta. Kun ensiksi mainittu astui kirjoitushuoneeseen, näki hän, kuinka sieltä vastaiselle puolelle katosi valkea hame, joka jäi hetkeksi oven väliin.
Herbert tiesi, kuka äidin oli sinne johdattanut.
Kun hän kulki pienen salin läpi, näki hän vanhemman sisarensa seisovan kahden herran seurassa ja kuuli hänen heleästi nauravan. Neito katseli voitonriemuisena veljeänsä, mutta tämä pyyhkäsi hiukan tomua kädestään ja astui pystyssäpäin ohi. —
Juliette oli onnellinen, kun sai kadota omaan huoneeseensa. Ajatukset pyörivät hänen päässään ja sydän oli tunteita tulvillaan. Ei hän koskaan ollut niin kaivannut lepoa kuin nyt.
Mutta ennenkun hän pääsi omaan huoneeseensa, piti hänen vielä nähdä jotakin, joka lisäsi hänen sydämmensä tuskaa siveellisten epäkohtien tähden. Päästäkseen omaan kamariinsa piti Julietten kulkea pitkän käytävän läpi, joka jakoi talon huoneet kahteen riviin. Yhdestä valaistusta vierashuoneesta, jonka ovi oli auki, näki hän ohikulkeissaan kaksi ihmistä. Toinen oli tuo pitkä nuori kreivi, joka äsken oli salissa moittinut talonpoikain raakuutta ja tuhmuutta. Hän seisoi selin oveen päin. Hänen edessään seisoi palvelustyttö Mai puhtaissa vaatteissa, heleänvalkea esiliina edessä ja piti kädessään teetarjointa, josta kreivi otti lasin. Pidellessään lasia vasemmassa kädessään, ei tuo ylpeä, korkeasti sivistynyt, jalosukuinen aatelismies pitänyt arvoansa alentavana kietoa oikeaa kättänsä tytön vyötäisille, niin että Mai punastuen ja huudahtaen vetäytyi syrjään. — — — Tuollaiseen huvitukseen ei ollut tuo talonpoikaistyttö kreiville liian halpa. — —
Juliette kiiruhti kuin takaa-ajettuna pitkin käytävää huoneeseensa, heittäytyi juhlapuvussaan sohvalle ja painoi kasvonsa käsiinsä. — — —
Alhaalla salissa kysyttiin häntä. Rouva von Heidegg selitti levollisena, että neiti Marchand oli pyytänyt anteeksi — hänen piti äkkinäisen päänkivun tähden poistua seurasta.
12.
VIIMEINEN APUNEUVO.
Eräänä päivänä huhtikuun alussa sai Huntaugun isäntä moisiosta käskyn tulla opmannin puheille. Mihkel arveli, että hänelle ehkä aijottiin puhua uudesta paikasta, sillä Yrjönpäivä oli kohta käsissä, ja hän lähti iloinen toivo mielessä menemään. Mutta kun opman rupesi selittämään hänelle asiaansa, kävi Mihkel nolon näköiseksi.