"Mihkel, sinulla on kotona nuori ja terävä tyttö kuin mansikka", alkoi
Winter kovalla, kähisevällä äänellään.
"On kyllä, herra opman."
"Olisi vahinko, jos tuollainen kaunis tyttö jäisi kylään tekemään raskasta talon työtä, sellaisen pitäisi joutua kevyempään ammattiin, niin saisi hän hienomman miehen."
"Hän on minun ainoa lapseni kotona — pitäisikö minun panna hänet parempaan ammattiin, ja mihin?"
"Moisioon, Mihkel! Minä ajoin palvelustyttöni pois, sillä hän kävi liian suurisuiseksi. Nyt tarvitseisin palvelijaa. Lähetä Miina moisioon!"
Mihkel hämmästyi. Siihen oli hänellä montakin syytä. Ensiksi oli aivan järjetöntä antaa ainoata, palkatonta työläistään toisen palvelukseen ja toiseksi oli Winter opman tunnettu ilkeäksi, raa'aksi mieheksi, jonka luona palvelijat eivät milloinkaan kauvan menestyneet, sillä hän pieksätti heitä aivan syyttömästi ja kolmanneksi tiedettiin, että hän harjoitti toisellakin tavalla suurta mielivaltaa moision naisia kohtaan. Kylässä puhuttiin, että kunnassa oli ainakin puoli tusinaa "kasvattilapsia", joilla kaikilla oli sama isä, ja tätä isää ei löytynyt kylän poikain joukosta.
"Herra opman puhuu varmaankin leikkiä", virkkoi Huntaugun isäntä nöyrästi. "Miinahan kohta menee miehelle — Kubja-Pritsille niinkuin herrat tietävät, — ja silloin teidän taas pitäisi etsiä uutta palvelustyttöä."
"Kupiashan minulle itse häntä ehdottikin", vastasi isännöitsijä. "Hän sanoi tytön häntä kylässä karttavan — ja arveli, että hän moisiossa paremmin saa tyttöä tavata, kun hän alati on lähellä ja nähtävissä. Kun aika joutuu, että tahtovat häitä pitää, niin en minä kiellä."
"Prits ehdotti?" toisti Mihkel hitaasti. "Ei hän siitä ole minulle sanaakaan puhunut!"
"Ei hän ole ehtinyt: vasta eilen puhuimme", selitti opman, mutta lisäsi päättävästi: "Mitä siitä niin kauvan arvelee ja tinkii! Minä tahdon sinun tytärtäsi itselleni palvelijaksi, sinä tuot hänet huomenna moisioon, ja asia on päätetty!"