Päivän elähdyttävä valo ei helposti pääse noihin kurjiin hökkeleihin. Kamarin seinässä näkyy olevan pari aukkoa, toisessa on lasinkappale, toisen eteen on pantu puiset ristikot, ettei kissat pääsisi huoneeseen. Talvella, kun kylmä uhkaa jäätää kaljatynnyrin tapin kiinni, tukitaan akkunan aukko vanhoilla rievuilla. Aidat huoneiden ympärillä ovat vielä korjaamattomia. Naiset ovat niitä talvella koko lailla harventaneet saadakseen padan alle puita.
Perheenmiehet seisahtuivat vielä hetkeksi ulos neuvoa pitämään, milloin mennä nuoren paronin puheille, ja pitikö kaikkein lähteä yhdessä, vai koitteeksi joku yksin. He nojasivat aitaa vasten, ottivat esille piippunysät ja tupakkakukkarot, taulan ja tulukset ja saivat vihdoin savut nousemaan. Heidän totiset huolestuneet katseensa kiitivät yli harmaan kylän, yli tasaisen lakeudun ja vaalenneen karjamaan kauvas tummaa kuusimetsää kohti. Kylä sijaitsi korkeammalla kohdalla ja katsetta siitä kauvas ympäristöön rajoittivat vain siellä täällä matalat lepikot ja nuoret koivikot.
"Nöö! Nöö!" huusivat kylän pelloilla kyntäjät ja huutoja säesti piiskan läiske. Mutta mitä auttoivat huudot ja piiskan iskut noita ontuvia, laihoja ja takkukarvaisia työjuhtia. Surkeiden puuaurojen kuressa näkyi täysikäisten miesten rinnalla myös keskikasvuisia poikia, jotka tuskin jaksoivat nostaa ja kääntää raskasta auraa.
Parissa kohdassa pantiin jo perunoita. Hitaasti liikkuivat mustanruskealla pellolla naiset ja tytöt tappurahameissaan, joiden alta rapaiset jalat ja sääret näkyivät, päät peitetyt tappuralankaisilla liinoilla. He pistivät perunalohkoja tuoreisiin vakoihin, joita pojat väsyneillä hevosilla ajoivat.
Miesten silmät kantoivat moisionkin pelloille, jotka etelän puolella, kirkkotiestä asti yhtyivät kyläpeltoihin. Sielläkin ahersivat heidän väkensä ja heidän hevosensa. Niinkuin harmaa kahle liikkuu moision mustalla pellolla perunan panijain pitkä rivi ja kyntäjät hikoilevat heidän rinnallaan. Keppi kädessä seisovat työnjohtajat heidän kintereillään ja monta kertaa päivässä suhisee keppi ilmassa ja lankeaa sitten jonkun työorjan selkään. Tuota vapautta ovat nuo ihmiset jo nauttineet yli neljäkymmentä vuotta! — — —
Perheenmiehet arvelevat paremmaksi, että pieni joukko vain lähtee nuoren paronin puheille ja jo ylihuomenna, sillä kamaripalvelija Tohver oli sanonut kunnan vanhimmalle nuoren herran jo huomenna palaavan kaupungista.
Mutta ei ketään haluttanut ruveta lähettilääksi. Tuumatessa kuluu aika — onhan tänään kallis työpäivä melkein hukkaan mennyt — mutta heitä pelottaa, johan moisio sanakin on heille vastenmielinen. Tänäänkin jo uhattiin vitsoja — kuka tietää eikö uhkausta jo ylihuomenna pantaisi toimeen! — — — Vihdoin kuitenkin tehdään päätös: kunnan vanhin johtajana ja kolme vanhinta, arvokkainta perheenmiestä lähtee moisioon.
Nyt eroavat miehet ja jokainen astuu hitaasti halealla mielellä savutupaansa. Raskas, musta murhe täyttää heidän sydämmensä. Kotona ei heillä ole kerrottavana parempia uutisia kuin isännän ankarat sanat: "Teidän pitää vielä kymmenen vuotta eteenpäin samalla tavalla orjailla!" Ja kuka tietää eikö sittenkin vielä pitennetä aikaa kymmenen vuotta lisää.
14.