"Noh, mitä uutta verokirjasta kuuluu?" kysyi Uudentuvan renki. "Oliko papin selitys hyvä?"
Miesten huolestuneet kasvot ilmaisivat jo vastauksen.
"Jotakin hyvää tästä kaikesta nyt kuitenkin on", puhui Völlamäen Päärn, "ehkäpä saksatkin sentään rupeavat vähän pelkäämään. Kun itse haagituomari peruuttaa lyönnit — niin on jo viimeinen päivä käsissä."
"Kenelle hän sitten peruutti lyönnit?" kysyttiin.
"Tuolle minun rippikoulutoverilleni — Antsin ukon, Purilaan päivätyöläiselle. Sinähän Jyri hänet tunnet! Hän on jo käynyt oikeutta uuden verokirjan tähden. Oli uhattu haagioikeudessa antaa hänelle selkään — ollut jo vatsallaan penkillä ja sotamiehet vitsakimppu kädessä — mutta siitä ei tullut mitään! Laskettu mies niine hyvineen menemään. Ei uskallettu lyödä. Eivät tohdi rikkoa liian julkisesti lakia, muuten nousisi kapina ja niin tulisi petos ilmi."
"Minkätähden hän moision kanssa kävi oikeutta?" tiedusti Sepän Ants.
Purilaan päivätyöläinen niisti nauraen nenäänsä.
"Vaimoni tähden. Minkätähden rengin vaimon pitää tehdä moisioon päiviä, kun ei hän moisiosta ole saanut peltoa eikä huonetta? Onhan tietty, ettei sitä uuden lain mukaan ole tarvis tehdä. Minulla on nuori nainen kotona — tuhat tulimmaista, minkätähden minun pitää laskea hänet moisioon työtä tekemään? Otin ja menin sen asian tähden pitäjän oikeuteen ja sitten haagrehtiin."
"Ja tahdottiin antaa selkään?"
"Noh, väkisten!"