"Hänkin sanoi, ettei uudessa verokirjassa ole apupäiviä", vastasi
Uudentuvan Jyri kuuluvalla äänellä.
"Vai niin sanoi!" kuului ääniä vastaan. "Noh sittenhän onkin oikein, mitä kansa sanoo, että keisari on poistanut aputyöt."
"Mutta kirkkoherra sanoi vielä, että aputeoista puhutaan jossakin toisessa paikassa, ja käski odottaa, mitä saksat itse meille sanovat", lisäsi Mahtran kunnan vanhin.
Pilkallisesti sanottiin siihen:
"Mitä saksat itse puhuvat? No niin, nehän ne ovat parhaita meille toden sanomaan! Eivätkös saksat jo ole meille lakia selittäneet! Kyllähän me heidän selityksensä tiedämme. Minkätähden sitten ei kirkkoherra itse selitä? Onhan oikeusherra sanonut, että kirkkoherran pitää selittää!"
Ja toiset vastasivat.
"Kirkkoherrahan on itsekin saksa! Eihän hän uskalla meille puhua muuta kuin, mitä toiset herrat edellä sanovat ja mitä he hänen käskevät sanomaan. Kirkkoherra on itsekin moision isäntä! Hän meitä kyllä osaa varottaa, että meidän pitää aina olla alamaisia ja täyttää moision isäntäin käskyä ja tyytyä kaikkeen, mitä saksa ja Jumala meille suovat. — — — Älkää olko tyhmiä ja luulko, että kirkkoherra pitää talonpoikain puolta ja puhuu meidän hyväksemme!"
Ants ja hänen seuralaisensa erosivat vähitellen joukosta ja läksivät hevostensa luo poismennäkseen. Mutta pappilan portilla keskusteltiin vielä kauvan asiasta. Ja kun ihmiset vihdoin hajaantuivat, levittivät he laajalle tietoja kansan joukkoon ja niinkuin tavallisesti lisättiin uutisiin aina jotakin omasta päästä. Vihdoin oli tosiasioihin tullut niin paljon lisää, ettei totuudesta enää ollut varjoakaan jälellä. Kun Uudentuvan Jyri oli sanonut papin myöntäneen, ettei uudessa verokirjassa ollut apupäiviä, niin tunnin aikaa myöhemmin kertoivat kirkkomiehet, että kirkkoherra oli sanonut uudessa verokirjassa aputyöt kielletyiksi, ja että saksat eivät niitä saa talonpojilta vaatia. Tämä tietysti taas lisäsi kiihtymystä — ja vakaannuttiin siinä luulossa, että saksat tahtoivat lakia kiertää. Ja mielten kuohu yhä kasvoi. —
"Nyt ei ole enää muuta neuvoa", virkkoi Sepän Ants miesten yhdessä eteenpäin astuessa, "kuin pitää lähteä jalan syten kaupunkiin. Minulla on siellä hyvä tuttava, kauppias — herra Hermann — tunnette ehkä hänet — on oppinut monta kieltä — kysyn vielä häneltä selitystä."
Toiset tietysti hyväksyivät aikeen. Kun he asiaa harkiten edelleen kulkivat, näki Uudentuvan isäntä oman päivätyöläisensä keskustelemassa toisen nuoren miehen kanssa vankkuria vasten nojaten. Ja Sepän Antskin huomasi Päärnun ja ojensi hänelle kätensä tervehdykseksi ja kaikki jäivät siihen seisomaan.