"Minä en kyllä vielä ole lukenut tuota uutta asetusta", virkkoi hän avaten kaapin oven ja etsien lakikirjaa, "mutta en minä luule, ettei siellä olisi apupäiviä. Mikä pykälä se oli, jonka mainitsit?"
"Sadas kahdeskymmenes seitsemäs", vastasi Sepän Ants.
Pastori otti kirjan kaapista, vei sen pöydälle ja etsi kysymyksessä olevan pykälän. Luki ja luki. Katseli hetken kirjaa eikä puhunut mitään. Vihdoin alkoi kirjaa selailla. Hänen kasvonsa osottivat kummastusta ja kun ei hän sitä tahtonut näyttää, nojasi hän päätään kätensä varaan.
"Tässä pykälässä ei todellakaan ole mainittu mitään aputöistä", virkkoi hän viimein.
"Mutta kuitenkin vaativat saksat niitä yhä edelleen!"
"Kyllä varmaankin on jossain toisessa paikassa mainittu, että teidän pitää tehdä aputyöt, kunnes maat ovat mitatut", arveli pastori.
Ants huomautti, että mitä hän oli kirjaa tutkinut, niin ei aputöistä ollut mitään missään sanottu.
"Noh, senhän saatte kohta kuulla", lopetti pastori, jota varmaankin odotettiin puoliselle. "Mahtran herra tulee kohta moisioon, kyllä hän itse teille uuden asetuksen kuuluuttaa. Kyllä te sitten saatte nähdä, minkälainen se on."
Hän nousi ylös ja antoi siten merkin perheenmiehille, että heidän oli aika lähteä. Hän oli huomannut, että toisilla miehillä oli samaa asiaa kuin Sepän Antsilla.
Tähän mitättömään selitykseen täytyi noiden neljän totuuden etsijän tyytyä. Äänettöminä, kulmat rypyssä poistuivat he pappilasta. Hymyilevä, keväinen päivä ja pensaissa tirskuttavat varpuset ottivat heitä kuin pilkaten vastaan. — — — Suurempi joukkokunta uteliaita kirkkomiehiä, joka oli nähnyt heidän menevän sisään, odotti portilla. Nämä kokoontuivat miesten ympärille ja kyselivät kirkkoherran selitystä.