"Eihän sinun vaimosi talonmiehellä ole palveluksessa. Onhan hän sinun vaimosi ja hänen pitää siis moisioon tehdä päivätöitä!"
"Mutta mistä hän saa ruuan moision päivätöitä tehdäkseen? Perheenmies antaa hänelle ruuan, kun hän on tämän työssä; mistä hän silloin saa syödä, kun on moision päivätöissä?"
"Ottakoon mistä tahansa, se ei ole minun asiani!" karjuu oikeusherra.
"Minun vaimoni tekee työtä siinä, josta saa syödä", sanoin minä edelleen. "Tyhjällä vatsalla ei ihminen voi työtä tehdä; kun hän tekee työtä, niin hänen pitää saada syödäkin. Jos moisiosta annetaan ruoka, niin lasken naiseni sinne työhön, muuten en. Hän saa minulta ylöspidon, kun hän paikkaa vaatteeni ja kun hän asuu perheenmiehen tuvassa, niin siitä hän tekee perheenmiehelle työtä, mutta sitä eväspussia ei ole, jolla hän voisi tehdä moision päivätyöt."
"Mutta kyllä oli miehellä rohkeutta vastata!" ihmetteli Maidlan kunnan vanhin ja katseli nauraen Sepän Antsiin ja Kokan Madiseen. "Etkö sinä muistanut, että olit haagioikeudessa?"
Purilaan työläisen silmät kiilsivät.
"Kun kerran olin siellä, niin tahdoinkin sitten olla ja kerrankin vaatia oikeutta — tuli mitä tuli!" hän vastasi. "Mutta kuulkaahan sitten!"
"Sinä laiska koira naisinesi!" ärisi haagituomari. "Sinun vaimosi pitää tehdä kaikki, mitä moisiossa käsketään! Sinun naisesi tahtoo pitää eläimiä, mutta ei tahdo tehdä moision töitä! Onko hänellä lehmää?"
"Ei ole."
"Lammas on?"